Edesmenneen mäkihyppääjä Matti Nykäsen (1963–2019) muistomerkiksi on kuusi erilaista vaihtoehtoa. Ihmiset saavat äänestää, mikä niistä on heidän suosikkinsa.
Jyväskylän kaupunki päätti viime keväänä, että Matti Nykäselle pystytetään muistomerkki Jyväskylään. Työryhmä on valinnut asiantuntijoita kuultuaan luonnosvaiheeseen kuusi taiteilijaa, joilta kaupunki tilaa muistomerkin luonnokset.
Taiteilijat ovat Jussi Heikkilä, Kaarina Kaikkonen, Pekka Kauhanen, Stefan Lindfors, Kimmo Schroderus ja Maaria Wirkkala.
Tänä syksynä järjestettävässä yleisöäänestyksessä kansalaiset pääsevät kertomaan, mikä muistomerkeistä kunnioittaa parhaiten Matti Nykäsen uraa.
Lopullisen päätöksen valittavasta muistomerkistä, taiteilijasta sekä taideteoksen sijaintipaikasta tekee kaupunginvaltuusto vuoden 2020 alussa.
Muistomerkkihanke kustantaa Jyväskylän kaupungille kokonaisuudessaan noin 100 000 euroa. Kaupunki hakee hankkeeseen Opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta.
Tässä ovat ehdokkaat:
Höyhen
Höyhen on Hippoksen liikuntapuiston rannalle sijoittuva muistomerkki mäkihyppääjä Matti Nykäselle. Höyhenen muoto rakentuu useista vierekkäisistä suksenkaltaisista muodoista.
Höyhenen keskiruodot mukaelevat mäkihyppyrin kaarta ja yhdessä muodostavat ”ladun”. Ladun huipulla on Nykäsen ensimmäisiä suksia muistuttavat sukset suuntautuneena ylöspäin kohti taivasta. Pimeään aikaan teos valaistaan kohdevaloilla.
Veistoksen materiaalina on ruostumaton teräs.






