Matti Ijäs Kuopion Vilimit-tapahtuman päävieras

Kuopion Vilimit-elokuvatapahtuman kotimainen päävieras on tänä vuonna ohjaaja Matti Ijäs.

Hänen tuotannostaan esitetään kahdeksan elokuvan sarja. Vilimit 2000 -tapahtuma pidetään 4.-8. lokakuuta.

Ulkomaista elokuvaa edustaa puolalaisten filmien sarja. Lisäksi ohjelmassa on mm. Taiteen ja median rajalla -seminaari. Juhlien päävieras Matti Ijäs on ollut TV 1:n vakinainen ohjaaja vuodesta 1983. Hänen taiteellinen läpimurtonsa oli tv-elokuva Painija (1985).

Hänen viimeisin televisiotyönsä Pala valkoista marmoria (1998) sai Prix Italia -palkinnon viime vuonna. Televisiotuotantojensa lisäksi Ijäs on käsikirjoittanut ja ohjannut useita elokuvateatterilevitykseen suunnattuja elokuvia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat