Matonpesun ympäristövaikutuksia tutkittiin Pirkanmaalla

Eniten vesistöjä kuormittaa matoista lähtevä lika. Jätevedestä löytyy muun muassa ruoantähteitä ja kotieläinten karvoja.

Pirkanmaalla on selvitetty matonpesun ympäristövaikutuksia. Perinteiset mäntysuovat ja muut vähäravinteiset saippuat saivat synninpäästön, sillä pahin vesistön kuormittaja onkin matoista lähtevä lika. Matonpesun jätevedessä on ruoantähteitä, hiekkaa, kotieläinten karvoja ja bakteereja.

- Erityisesti ravinteet, joista meidän kannalta kaikkein ikävin on tietysti fosfori, aiheuttaa järvissä rehevöitymistä ja rehevöityminenhän parhaiten näkyy esimerkiksi levien lisääntyvänä kasvuna. Nuo eloperäiset aineet aiheuttavat hapen kulumista järvistä ja sameutta tulee sitten savesta, hiekasta ja bakteerit ovat valitettavasti taudinaiheuttajia, selventää Pirkanmaan ympäristökeskuksen yli-insinööri Hannu Wirola.

Ympäristökeskuksen selvitys osoittaa, että matonpesupaikat kannattaa nostaa maalle.

- Kotieläinten määrä näkyy kyllä matoissa ja erityisesti kynnysmatoissa ja eteisten matoissa eli niissä matoissa on runsaasti suolistoperäisiä bakteereita, Wirola jatkaa.

Jos matot pestään fosfaattipitoisella pesuaineella, silloin pesuaine kuormittaa vesistöä likaakin enemmän. Pirkanmaan ympäristökeskuksen selvitys on ensimmäinen matonpesun jätevesiä kartoittanut selvitys.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 06.07.2004)

Lue myös:

    Uusimmat