Mainos

Matomäki: Ydinvoima uudelleen harkittavaksi

UPM-Kymmenen hallituksen varapuheenjohtaja vuorineuvos Tauno Matomäki vaatii päättäjiä ottamaan ydinvoiman uudelleen ennakkoluulottomaan tarkasteluun. Hän otti asiaan kantaa tänään teollisuuden energiaseminaarissa Helsingissä.

Matomäen mukaan teollisuus voi harkita omia toimintavaihtoehtojaan vasta sen jälkeen, jos hallitus ja eduskunta saavat oman tahdonilmaisunsa asiasta aikaan. Edellinen eduskunta päätti syksyllä 1993 äänin 107-90, että Suomeen ei rakenneta lisää ydinvoimaa.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) on kertonut, ettei nykyhallituksella ole aikeita ottaa ydinvoiman lisärakentamista esiin. Se on ilmaistu myös hallitusohjelmassa. Yksittäisistä ministereistä ainakin kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki (sd.) on suhtautunut myönteisesti asian käsittelyyn uudelleen.

Hallitus valmistelee parhaillaan kansallista energiastrategiaa. Matomäen mukaan perussähkön tuotannossa vaihtoehdot ovat vain ydinvoima ja hiili, ja valinta on tehtävä näiden välillä.

Vaihtoehtoisille energialähteille on oma paikkansa

-Mikäli ydinvoima olisi vaihtoehtojen joukossa, uskon, että myös hiilivoiman tulevaisuutta voitaisiin tarkastella toiselta pohjalta, jotta talouden ja ympäristön tavoitteet tulisivat mahdollisimman hyvin yhteensovitetuiksi, Matomäki sanoi.

Hänen mielestään mahdollinen uusi perusvoimayksikkö - olipa se sitten hiili tai ydinvoima - ei sulje pois maakaasu- ja biovoimavaihtoehtoja.
-Niille on oma paikkansa yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa, sähkön huippukuormien tyydyttämisessä ja teollisuuden polttoaineena, hän sanoi.

Matomäki muistutti myös, että Suomi on sitoutunut YK:n ilmastosopimukseen, ja hiilivoimaa lisäämällä rikomme sopimusta. Matomäki katsoi, että kielteisen ydinvoimapäätöksen lisäksi epävarmuutta energian hintakehityksestä ovat lisänneet nopeasti kasvanut energiaverotus sekä Ruotsin eduskunnan taannoinen ydinvoimapäätös.

Teollisuuden sähköntarve lisääntyy 1997 kolmisen prosenttia

Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton TT:n tekemän yrityskyselyn mukaan teollisuuden sähkön tarve lisääntyy tänä vuonna noin 3 prosenttia. Nopeinta kasvun odotetaan olevan rakennus- ja metsäteollisuudessa.

Viime vuonna teollisuuden sähkön käyttö lisääntyi vain 0,3 prosenttia ja polttoaineiden 1 prosenttia edellisvuodesta. Kasvua vähensi se, että paljon sähköä käyttävä mekaaninen massateollisuus joutui rajoittamaan tuotantoa menekkivaikeuksien vuoksi. Lamasta huolimatta sähkön kulutus kasvoi koko 1990-luvun keskimäärin 2 prosentin vuosivauhtia.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.