Mato Valtonen ay-kampanjan keulakuvaksi

Toimihenkilöliitto Erto ei usko pelkän ay-sanoman vetovoimaan, vaan on pestannut Mato Valtosen uuden jäsenkampanjansa keulakuvaksi. Vuoristorata-teemalle rakennetun kampanjan tavoitteena on houkutella erityisesti tietotekniikan palvelualan väkeä järjestäytymään nykyistä paremmin.

Kampanjan mainokset näkyvät ja kuuluvat niin tv:ssä, paikallisradioissa kuin it-alan ammattilehdissä. Rahaa palaa noin 200 000 euroa. Erto perustelee mittavaa kampanjaa sillä, että useiden selvitysten mukaan nuorilla ammattiliittoon liittymistä jarruttaa jo se, että liitoista on liian vähän tietoa tarjolla.

Lisäksi Erton omassa it-alaa koskeneessa selvityksessä kävi ilmi, että ammattiliitot eivät markkinoi jäsenyyttään riittävästi. -Kuten joku haastatelluista totesi, "ei ole kukaan tullut tarjoamaan". Tässä on liitoilla peiliin katsomisen paikka, Erton puheenjohtaja Antti Rinne totesi kampanjan tiedotustilaisuudessa Helsingissä tänään.

Tietotekniikan palvelualalla on ertolaiseksi soveltuvaa väkeä reilut 30 000. Heistä vain alle kolmannes on nykyisin järjestäytynyt.

Mato Valtonen on tullut suurelle yleisölle tutuksi mm. Leningrad Cowboysin jäsenenä ja vuonna 2001 konkurssiin ajautuneen Wapit-yhtiön toimitusjohtajana. -Vuoristoradasta löytyy symboliikkaa. Elämähän on vuoristorataa, niin myös työelämä, Valtonen tuumi. STTK:laisella Ertolla on 25 000 jäsentä, joista noin 7000 on tietotekniikan palvelualalta. Jäsenmäärää yritetään tänä vuonna nostaa peräti viidenneksellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat