Matkustajatietojen luovutuspakko lajenee

Kiinaan matkustavat joutuvat huomisesta alkaen kertomaan nimensä, passin numeron sekä kansalaisuutensa ja sukupuolensa.

Lentomatkustajien henkilötietojen luovutuspakko laajenee. Neljä maata on ilmoittanut, että ne vaativat lentomatkustajista samanlaisia tietoja kuin Yhdysvallat nykyään. Seuraava luovutuspakko tulee voimaan huomenna. Se koskee Kiinaan matkustavia.

Suomesta lähti ensimmäinen koneellinen matkustajia New Yorkiin muutama päivä syyskuun terrori-iskun jälkeen vuonna 2001. Vielä tässä vaiheessa Yhdysvallat ei vaatinut ennakkoon tietoja tulijoista. Kuitenkin jo samana vuonna säädettiin ja tuli voimaa laki, joka vaatii henkilötiedot kaikista Yhdysvaltoihin tulevista ja siltä lähtevistä sekä myös kauttakulkumatkustajista.

Suomessa Finnair ryhtyi luovuttamaan tietoja viime kuussa, vaikka se onkin lain vastaista. Luovuttamisesta pyydetään kuitenkin matkustajilta lupa henkilökohtaisesti. Nyt joukko muitakin maita on ilmoittanut, että ne vaativat lentomatkustajista tiedot. Ensimmäisenä uutena on vuorossa Kiina.

Turvapäällikkö Kaarlo Karvonen Finnairilta kertoo, että Kiinan viranomaiset pyytävät matkustajan nimen, passin numeron, kansalaisuuden ja sukupuolen. Uskontoon liittyviä kysymyksiä ei kysytä.

Suomen hallituksen mukaan matkustajien tietosuoja olisi turvattava ja tietojen käyttötarkoitus kerrottava selvästi kansainvälisen sopimuksen avulla.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 25.10.2003)

Lue myös:

    Uusimmat