Mainos

Matkustajamäärä nousi VR:n kaukoliikenteessä – yli 13 miljoonaa junamatkaa

3:52
Video: Kun juna seisoo pimeässä metsässä ja matkustaja raivoaa, on puheliaan konduktöörin aika loistaa – Rauli on kolmannessa polvessa VR:n mies, jolla on vielä edessään työn ikävin puoli

Matkustajamäärä VR:n kotimaan kaukoliikenteessä nousi viime vuonna 5 prosenttia toissa vuodesta. VR:n mukaan kaukoliikenteen junissa tehtiin yli 13 miljoonaa matkaa.

VR kertoo ottavansa kuluvana vuonna käyttöön 20 uutta päivävaunua, joiden myötä saadaan 2  200 asiakaspaikkaa lisää. Yhtiö uskoo, että junamatkustuksen suosio kasvaa edelleen.

VR:n mukaan junamatkustuksen tulevaisuuteen vaikuttaa kuitenkin rataverkon kunto.

–  Junamatkustuksen tulevaisuuden kasvu edellyttää investointeja raiteisiin. Koko Suomen junaliikenteeseen merkittävästi vaikuttavien pääradan ja Helsingin alueen ratakapasiteetit ovat jo nyt äärirajoilla, joten ruuhkaisille rataosille ei ole mahdollista lisätä merkittävästi tarjontaa, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen tiedotteessa.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja