Matkustajakone putosi Etelä-Kiinan mereen

Taiwanilainen matkustajakone on syöksynyt mereen. Kone oli matkalla Taiwanista kohti Hongkongia, kun se katosi tutkasta.

Mereensyöksypaikalta Etelä-Kiinan merestä on löydetty yli sata ruumista, pelastusliivejä ja öljyläikkiä. Taiwanilaisessa China Airlinesin jumbojetissa oli 225 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

Lento-onnettomuus näyttää syntyneen yllättäen. Mereen syöksyneen koneen lentäjä ei ennättänyt lähettää hätäsanomaa.

Taiwanilaiskone on saattanut hajota jo ennen mereensyöksyä, sillä rannikolta sisämaasta on löydetty mahdollisesti koneesta irronneita tai pudonneita esineitä. Räjähdystä pidetään mahdollisena.

Onnettomuuspaikalla on jo pimeää illan tultua. Etsinnöissä on mukana Taiwanin meri- ja ilmavoimien kalustoa.

Taiwanin pääministeri Yu Shyi Kun puhui turmasta paikallisella televisiokanavalla. China Airlines -yhtiön Boeing 747-200 -kone oli matkalla Taiwanin pääkaupungista Taipeista Hongkongiin, kun se katosi tutkasta Penghun saaren lähistöllä, noin 50 kilometriä Taiwanista länteen.

Varaliikenneministeri Chang Chia Chu kertoi, ettei eloonjääneitä ole toistaiseksi löydetty. Pelastusoperaatioon osallistuu kuusi helikopteria ja lukuisia rannikkovartioston ja merivoimien aluksia. Viranomaisten mukaan lennolla CI 611 oli 206 matkustajaa, joiden joukossa kolme vauvaa, ja lisäksi 19-jäseninen miehistö.

Matkustajien joukossa oli myös yksi eurooppalainen, liikenneministeriöstä kerrottiin tarkentamatta tämän kansallisuutta. China Airlinensin mukaan mereen syöksyneestä koneesta ei saatu hätäsanomaa, kun se katosi tutkasta kello 10.28 Suomen aikaa. Lento Taipeista Hongkongiin kestää puolitoista tuntia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat