Matkustajajuna törmäsi tavarajunaan Yhdysvalloissa – ainakin kaksi kuollut ja yli sata loukkaantunut

Matkustaja- ja tavarajunan törmäyksessä kuolleita 2:51

Matkustajajuna ja tavarajuna ovat törmänneet lähellä Columbiaa Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa.

CNN:n mukaan onnettomuudessa on kuollut kaksi ihmistä. Lisäksi ainakin 116 ihmistä loukkaantui. Uutistoimisto AP kertoo, että Etelä-Carolinan kuvernöörin mukaan kuolleet olivat junayhtiö Amtrakin työntekijöitä.

Amtrakin matkustajajuna oli matkalla New Yorkista Miamiin, kun se törmäsi tavarajunaan ja suistui raiteilta. Onnettomuus tapahtui aikaisin aamulla Suomen aikaa. Reutersin mukaan junan kyydissä oli 139 matkustajaa ja kahdeksan miehistön jäsentä.

Amtakin junille on sattunut viime kuukausina säännöllisesti onnettomuuksia. Esimerkiksi joulukuussa yhtiön juna suistui raiteilta Washingtonin osavaltiossa. Tuolloin viisi ihmistä kuoli.

Viime keskiviikkona yhtiön juna törmäsi kuorma-autoon Länsi-Virginian osavaltiossa. Tuolloin kuoli yksi ihminen. Junan kyydissä oli useita korkea-arvoisia republikaaneja, jotka olivat matkalla puolueensa tilaisuuteen.

Lue myös:

    Uusimmat