VIDEO: Vasta 150 saatu turvaan matkustajalaivalta - "auttakaa, älkää jättäkö"

Onnettomuuslaiva 0:28

Välimerellä tulessa olevan italialaisaluksen evakuointi on osoittanut erittäin vaikeaksi.

Kreikan merivartioston mukaan palavassa laivassa olleista, noin 500:sta ihmisestä on tähän mennessä pelastettu vain 150. 

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n Twitterissä julkaisema kuva kertoo paljon tilanteen haasteellisuudesta.

Sää alueella on surkea, eivätkä pelastusalukset pääse riittävän lähelle turma-alusta. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta sanoo, että merellä oli palon syttymisaikaan jopa 21 metrin myrskytuuli. Mahdollisista uhreista ei ole tietoa.  

- Alus palaa ja uppoaa, eikä kukaan pysty pelastamaan meitä. Auttakaa, älkää jättäkö, aneli kreikkalaiselle televisioasemalla soittanut Nikos Papatheodosiou.  

-He yrittivät laskea veneitä, mutta me kaikki emme mahtuneet niihin. Täällä ei ole mitään järjestystä: on pimeää, ja laivan alaosa on tulessa. Olemme repineet laatikkoja auki saadaksemme pelastusliivejä, yritämme pelastaa itsemme, kertoi toinen, nimetön matkustaja puhelimitse laivalta.  

Italialainen Norman Atlantic -alus oli matkalla Patrasista Länsi-Kreikasta italialaiseen Anconan satamakaupunkiin, kun sen autokannella syttyi aamulla tulipalo. Aluksella on viitisensataa ihmistä sekä yli 200 autoa. Autokannella on myös oliiviöljyrekkoja.  

Aluksen avuksi on lähetetty helikoptereita ja pelastusaluksia. Useat rahtialukset ovat niin ikään matkalla kohti alusta, joka on parhaillaan runsaan 40 merimailin päässä Korfun rannikosta.

Lue myös:

    Uusimmat