Matkaviestintä tuo liki puolet teleyhtiöiden tuloista

Lähes joka toinen teleyhtiöiden kassaan kilahtanut markka tuli viime vuonna matkaviestinnästä. Matkaviestinnän osuus yhtiöiden tuloista kasvoi jo 46 prosenttiin, kun paikallispuhelintoiminnan osuus samaan aikaan kutistui 39 prosenttiin, selviää liikenneministeriön tuoreesta televiestintätilastosta.

Suomessa on henkeä kohti laskettuna eniten matkapuhelimia maailmassa. Matkapuhelin on lähes joka toisella suomalaisella, sillä kesäkuun lopussa matkapuhelinliittymiä oli 47,9 sataa asukasta kohti. Matkaviestinmarkkinoiden liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes 47 prosenttia.

Myös internet-liittymissä Suomi on maailman kärjessä, sillä meillä internet-liittymiä on tuhatta asukasta kohti noin 88 kappaletta. ISDN-liittymien määrä on viime vuodesta yli kaksinkertaistunut. Liikenneministeriön mukaan telepalveluiden vilkas käyttö Suomessa johtuu osin niiden edullisuudesta. Paikallispuhelut ovat Suomessa EU-maiden halvimmat.

Yhteensä teleyritysten liikevaihto oli viime vuonna 15,9 miljardia markkaa. Soneran liikevaihto oli 7,7 miljardia, Finnet-yhtiöiden yhteensä 8 miljardia, Telia Finlandin 165 miljoonaa ja muiden teleyritysten 61 miljoonaa markkaa. Yritysten kokonaisliikevaihto kasvoi edellisvuodesta 28 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat