Matkapuhelut halventuneet, muut kallistuneet

Matkapuheluiden hinnat laskivat edelleen viime vuonna. Muiden puheluiden hinnat sen sijaan nousivat.

Matkapuhelut olivat runsas kolme prosenttia halvempia kuin vuotta aikaisemmin, ilmenee liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä. Ulkomaanpuhelut eniten soitettuihin maihin pysyivät edellisvuoden tasolla. Sen sijaan paikallispuheluista käyttäjät maksoivat 4,1 prosenttia ja kaukopuheluista 3,6 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Kokonaisuutena keskimääräisen telepalveluiden käyttäjän telemaksut olivat viime vuonna vajaan prosentin halvemmat kuin vuotta aikaisemmin.

Telemaksuja selvitettiin liikenne- ja viestintäministeriön tilaamassa vuosittaisessa tutkimuksessa. Maksuja tutkittiin tämän vuoden alun tilanteen ja viime vuoden kehityksen perusteella.

Ulkomaanpuheluissa isot teleyritykset ovat edelleen selvästi kalliimpia kuin pienet teleyritykset tai Internet-verkkoa käyttäviä ns. IP-puheluita tarjoavat kilpailijat. Suurten teleyritysten ulkomaanpuheluiden hinnat tärkeimpiin maihin eivät muuttuneet viime vuoden aikana. Sen sijaan osa pienistä ulkomaanoperaattoreista alensi hintojaan lähes viidenneksen.

Viime vuosien tapaan telepalveluiden käyttäjien paikallispuhelukustannukset nousivat selvästi. Paikallispuhelut kallistuivat runsaat viisi prosenttia, kuukausittaiset perusmaksut 2,6 prosenttia. Puhelumaksujen nousuun vaikutti merkittävästi, että Elisa Communications luopui ilta-alennuksesta paikallispuheluissaan.

Kaukopuheluiden kokonaishinnat nousivat 3,6 prosenttia. Korotus johtui yksinomaan paikallisverkkomaksun korotuksista. Internet-liityntäpalvelujen kuukausimaksut pysyivät entisellä tasolla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat