Mainos

Matkapuhelinten myynti kasvanut odotettua nopeammin

Markkinatutkija Gartner arvioi, että tänä vuonna myydään 750 miljoonaa matkapuhelinta. Nokia on säilynyt selvänä markkinajohtajana.

Vielä muutama kuukausi sitten markkinatutkija Gartner ennakoi matkapuhelinmarkkinoille tänä vuonna paljon maltillisempaa kasvua. Alkuvuoden aikana maailmassa myytiin lähes 181 miljoonaa matkapuhelinta, mikä on 17 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Suurten matkapuhelinvalmistajien markkinaosuuksissa ei nyt ole tapahtunut mitään dramaattisia muutoksia.

Nokian vaikeudet alkoivat vuoden 2004 alussa, jolloin yhtiön markkinaosuus tipahti muutamassa kuukaudessa kuusi prosenttiyksikköä. Markkinaosuus kääntyi loppukesällä taas nousuun ja on nyt Gartnerin tänään julkistamien lukujen perusteella vakiintunut 30 prosentin yläpuolelle.

Nokian markkina-asema on vuodessa toipunut vain hiukan, mutta markkinoiden kasvun vuoksi yhtiö myi alkuvuonna yli kymmenen miljoonaa puhelinta edellisvuoden vastaavaa aikaa enemmän.

Nokia on vaikeuksissa Yhdysvalloissa, ja vastaavasti erittäin vahva Kiinan ja Intian kasvavilla markkinoilla.

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on viestinyt optimismia yhtiönsä alkuvuoden tuloksen julkistamisen jälkeen. Ollilan mukaan Nokialla on mahdollisuus taas kolmen hitaan kehityksen vuoden jälkeen palata kasvuyhtiöksi.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.