Matkapuhelinsoitot hälytyskeskuksien riesana

Matkapuhelimilla soitettiin vuoden vaihtuessa "tuskaksi saakka" hälytyskeskuksiin eri puolilla maata. Matkapuhelimien määrän lisäännyttyä ovat soitot hätäkeskuksiin kasvaneet samaa tahtia. Pulma ilmenee etenkin juhlapyhinä.

Matkapuhelimen käyttäjä ei tarvitse hälytyskeskukseen soittaessaan edes puhelinkorttia, sillä hätänumeroon pääsee ilmaiseksi. Esimerkiksi Kotkan pelastuskeskuksessa ja Kouvolan aluehälytyskeskuksessa kirjattiin uudenvuoden yönä tavallisiin viikonloppuihin verrattuna kaksinkertainen määrä sairaankuljetuksia. Suurin osa hälytyksistä koski huonokuntoisia humalikkoja, joista ilmoitettiin matkapuhelimilla. Myös mm. Jyväskylän aluehälytyskeskuksessa viime yö oli erittäin vilkas.

Päivystäjien kertoman mukaan hälytyskeskuksia työllistetään onnettomuusilmoitusten lisäksi mm. kyselemällä taksien puhelinnumeroita.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat