Matkapuhelinmyynti jatkaa kasvuaan

Matkapuhelinten kauppa oli marraskuussa edelleen hyvässä vedossa. Kauppoihin toimitettiin yhteensä 122988 puhelinta, mikä on runsaan viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaat ry.

Koko alkuvuoden eli tammi-marraskuun aikana matkapuhelinten toimitukset ovat olleet yhdeksän prosentin kasvussa ja toimitettuja puhelimia on kertynyt yhteensä runsaat 1,05 miljoonaa kappaletta.

Matkapuhelinten myyntiluvut ovat ylittäneet viimevuotiset nyt jo kuuden kuukauden ajan. Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan markkinoita vetävät nyt nousuun varsinkin uudet puhelinmallit. Joulumyynnistä odotetaan erittäin hyvää, ja koko vuoden myynnin odotetaan nousevan noin 1,2 miljoonaan puhelimeen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat