Matkailun ohjelmapalveluissa miljardin liikevaihto

Matkailun ohjelmapalveluyritykset ovat pääsemässä uuteen nousuun lamavuosien notkahduksen jälkeen, selviää KTM:n tuoreesta toimialaraportista.

Investointeja enemmän alalle kaivataan nyt tuotekehitystä, jolla lisätään hiihtokeskusten monipuolisuutta ja parannetaan suomalaisen luontomatkailun kilpailuetua muihin maihin verrattuna. Suomen kanssa suunnilleen samoilla luontomatkailumarkkinoilla kilpailevat mm. Ruotsi, Norja ja Kanada ja tulevaisuudessa yhä vahvemmin myös Venäjä, jossa Kuolan ja Karjalan alueilla toimii jo kymmeniä ohjelmatuoteyrityksiä.

Meillä ohjelmapalvelualalle on 90-luvulla perustettu vilkkaasti uusia pieniä yrityksiä, mutta suurten yksiköitten lukumäärä on pysynyt ennallaan. Yhteensä alalla toimii nyt reilut 200 varsinaista ja lisäksi noin 300 mikrokokoista tai sesonkiluonteista yritystä. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin miljardi markkaa. Tunnuslukujen valossa koko toimiala on vähitellen selviämästä lamavuosien vaikeuksista. Keskivertoyritysten luvut ovat vielä alhaiset, mutta osalla menee selvästi muita paremmin.

Menestyvien yritysten valttina ovat KTM:n raportin mukaan hyvät tuotteet, vahva osaaminen, oikean markkinasegmentin valinta, hyvät markkinointikanavat sekä ennen kaikkea sijainti. Vahvin vetovoima on Lapin ja Kuusamon hiihtokeskusten kupeessa tai Etelä-Suomen suosituimpien matkailukohteiden yhteydessä toimivilla yrityksillä. Menestyminen vaatii myös riittävän suuren myynnin volyymin, sillä vain sen avulla katetaan toiminnan kustannukset ja tarvittavat investoinnit. Suuret pystyvät tarvittaessa myös uusiutumaan.

Ohjelmapalveluiden merkitys on kasvanut, kun matkailusta haetaan yhä enemmän aktiivista toimintaa ja yksilöllisiä elämyksiä. Suomessa ohjelmapalveluina on pidetty lähinnä luontoon liittyviä ohjattuja aktiviteetteja, kuten moottorikelkkasafareita tai kanoottiretkiä, mutta niihin voidaan lukea myös esimerkiksi kiertoajelut, ohjelmalliset illanvietot, vierailut porotiloilla tai joulupukin pajassa ja jopa Kemin Lumilinna.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat