Matkailu- ja Ravitsemisala: Historiallisessa kuopassa ollaan

Ravitsemisalan yrityksistä noin 12 prosenttia on saanut syksyn aikana perintäkirjeitä. Majoitustoiminnan yrityksistä maksuvaikeuksia on kahdeksalla prosentilla.

MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi selittää tilannetta MTV Uutisille sillä, että ala on historiallisessa kuopassa.

– 2009 romahduksen jälkeen, kun ravintolapalveluiden arvonlisäveroa laskettiin, jonkin aikaa toivuttiin. Mutta vuodesta 2011 on tultu koko ajan alas - tänäkin vuonna useampi prosenttiyksikkö, Aittoniemi toteaa.

Aittoniemen mukaan maksuhäiriöitä tulee, koska alan yrityksillä on niin heikko kassavirta.

– Ja se mikä oikeasti kertoo alan ahdingosta, on se, että tulee verojäämiä. Ravintola, jolla on anniskelulupa, voi menettää anniskelulupansa, jos häiriöitä tulee toistuvasti.

Kaikkein vaikein tilanne on hänen mukaansa yökerhoilla ja pienillä pubeilla. Ruokapaikkojen tilanne on sen sijaan vähän parempi.

Lue myös:

    Uusimmat