Matalapalkkatuki epäonnistui ikääntyneiden työllistämisessä

Kaksi vuotta sitten voimaan astunut matalapalkkatuki ei ole tuottanut odotettuja tuloksia ikääntyneiden työntekijöiden kohdalla. Matalapalkkatuella pyrittiin parantamaan ikääntyneiden asemaa työmarkkinoilla ja lisäämään työnantajien intoa pitää vanhempi väki töissä.

Maksimissaan 220 euron tuki työnantajalle yli 54-vuotiaan työntekijän palkkauksesta ei kuitenkaan ole synnyttänyt uusia työpaikkoja. Sen sijaan noin 100 miljoonan euron vuotuinen tukipotti on mennyt jo olemassa oleviin työpaikkoihin.

Nyt ministeriössä ihmetellään koko matalapalkkatukea, joka alkaa näyttää rahan haaskaamiselta ilman toivottuja vaikutuksia. Ministeriössä harkitaankin jo tuen lakkauttamista. Yrittäjät puolestaan ovat toivoneet tuen laajentamista nuoriin työntekijöihin, mutta näin ei ole käynyt.

Työttömät itse eivät usko, että pitkään kortistossa olleet ikääntyneet työttömät työllistyvät kiristyville työmarkkinoille enää edes koulutuksen avuilla.

Suomessa on noin 56 000 yli 55-vuotiasta työtöntä.

Lue myös:

    Uusimmat