Masoodin joukot ottivat yhteen talibanien kanssa

Afganistanin entiselle hallitukselle uskollisen Ahmad Shah Masoodin joukot ovat ottaneet yhteen Taliban-sissien kanssa Kabulin pohjoispuolella. Maan vallasta syösty presidentti Burhanuddin Rabbani ryhtyi tänään neuvottelemaan kilpailevien ryhmien kanssa yhteisrintamasta talibaneja vastaan.

Rabbani vakuutti tapaamisen jälkeen pitämässään tiedotustilaisuudessa, että tavoitteena on päästä neuvotteluihin talibanien kanssa eikä jatkaa sotimista. Vielä maanantaina hän oli puhunut painokkaasti vastaiskusta talibaneja vastaan. Rabbani sanoi pyrkivänsä luomaan sovintoa kaikkien Afganistanin etnisten ryhmien kesken. Talibanit ovat pääosin pataaneja, heitä vastaan taistelevat joukot taas uzbekkeja ja tadzhikkeja.

Talibanien sotilasjohtajat kertoivat, että Afganistanin pohjois- ja eteläosat yhdistävä Salangin tunneli Hindukushin vuoristossa on jälleen heidän hallussaan kiivaiden taistelujen jälkeen. Aiemmin päivällä länsimaiset avustustyöntekijät kertoivat, että Masoodin joukot olivat saaneet suuren määrän talibaneja mottiin tunnelin suulla.

Rintamalinja sijaitsi tänään noin 15 kilometriä lähempänä talibanien päämajakaupunkia Jabal-os-Sarajta kuin ennen eilen ja tänään käytyä taistelua Salangin tunnelista. Talibanit lähettivät alueelle ainakin 12 tankkia lisää, minkä perusteella taistelujen odotetaan alkavan pian uudelleen.

Talibaneille suuret tappiot

Masoodin sotilaiden kerrotaan surmanneen ainakin 100-150 taliban-sissiä. Kaikkiaan sissien uskotaan menettäneen lähes 300 miestä lauantain jälkeen käydyissä taisteluissa. Talibanit kielsivät ulkomaisia toimittajia seuraamasta taisteluja etulinjassa. Syytä ei kerrottu, vaan kieltoa valvovat miliisit vetosivat ylempää saamaansa käskyyn. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1992, kun Afganistanissa olevilta ulkomaisilta toimittajilta evätään pääsy etulinjan tuntumaan.

Talibanit ovat pyrkineet etenemään Masoodin tukikohtanaan käyttämään Pansherin laaksoon sen suulla sijaitsevan Golbaharin kautta. Avustustyöntekijöiden mukaan talibanit ovat nyt joutuneet vetäytymään Golbaharista ja keskeyttämään hyökkäyksensä.

Alue Salangin tunnelin ja Pansherin laakson välissä on erittäin vuoristoista, ja vain Masoodin komentamien tadzhikkien uskotaan tuntevan kaikki kulkutiet alueella. Talibanin joukot ovat pääasiassa Afganistanin eteläosista peräisin olevia pataaneja.

Kilpailijat neuvotteluissa

Afganistanin entinen presidentti Burhanuddin Rabbani tapasi tänään suuria alueita Pohjois-Afganistanissa hallitsevan uzbekkijoukkojen komentajan Abdul Rashid Dostumin tämän tukikohdassa Mazar-i-Sharifissa. Miehet keskustelivat yhteisen rintaman muodostamisesta talibaneja vastaan.

Entisen hallituksen edustajien mukaan myös Masoodin kanssa pyritään yhteistyöneuvotteluihin. Dostum kertoi Mazar-i-Sharifissa, että Masoodin odotetaan saapuvan sinne viimeistään huomenna. Dostum ja Rabbani ovat olleet vastakkaisissa leireissä tammikuusta 1994 lähtien, jolloin Dostum pani alulle vallankaappausyrityksen Rabbania vastaan. He tapasivat tänään ensi kerran yli kahteen vuoteen.

Rabbani pakeni Afganistanin pääkaupungista Kabulista 27. syyskuuta vain muutamia tunteja ennen kuin taliban-sissit valtasivat sen. Kahta kolmasosaa Afganistanista hallitsevat talibanit ovat ryhtyneet pystyttämään tiukan islamilaista hallintoa ja vakuuttavat pyrkivänsä tuomaan rauhan 17 vuoden sisällissodasta kärsineeseen maahan.

Punaisen Ristin työntekijä piestiin Kabulissa

Taliban-miliisit ovat piesseet kansainvälisen Punaisen Ristin työntekijän sairaalakuntoon Kabulissa. Häntä pidettiin lisäksi pidätettynä 13 tunnin ajan. Punaisen Ristin edustajien mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun järjestön edustajan kimppuun hyökätään Afganistanissa.

Sveitsiläinen Jean Goude oli palaamassa kävellen työpaikalta asunnolleen maanantai-iltana noin kello 23, kun sissipartio hyökkäsi hänen kimppuunsa, hakkasi häntä ja vei hänet ensin ulkoministeriöön ja sitten vankilaan. Vankilassa häntä piestiin vielä uudelleen.

Taliban-sissit ovat julistaneet Kabuliin ulkonaliikkumiskiellon, joka on voimassa iltakymmenestä aamuneljään. Taliban-hallitukselle lähettämässään kirjeessä Punainen Risti myöntää Gouden rikkoneen kieltoa, mutta ilmaisee samalla syvän paheksuntansa väkivallantekoa kohtaan.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat