Masennuslääkkeet kaksinkertaistavat ennenaikaisen synnytyksen riskin

Tanskalaistutkimuksen mukaan niillä tanskalaisnaisilla, jotka söivät masennuslääkkeitä raskauden aikana, oli kaksinkertainen riski joutua ennenaikaiseen synnytykseen. Vauvat puolestaan joutuivat muita todennäköisemmin tehohoitoon.

Jo aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että mielialalääkkeet saattavat läpäistä istukan ja päätyä napanuoraan.

- Tutkimus vahvistaa kasvaneen tietoisuuden masennuslääkkeiden mahdollisista kohdunsisäisistä vaikutuksista, tutkimuksessa mukana ollut tohtori Najaaraq Lund sanoo.

Hengitysvaikeuksia ja tulehduksia

Tutkimuksessa Lund kollegoineen tutki Aarhusin sairaalan synnytystilastoja vuosina 1989 - 2006. Masennuslääkkeitä syöneet synnyttivät keskimäärin viisi päivää aikaisemmin kuin lääkkeettömät naiset, ja myös vahvasti ennenaikaisten synnytysten riski oli korkea.

Lääkkeille altistuneet vauvat saivat Apgarin pisteissä eli vastasyntyneen "kuntopisteissä" useammin alle seitsemän pistettä kuin muut vauvat. Seitsemän pistettä tarkoittaa tervettä vauvaa.

Lääkevauvoilla oli muita useammin hengitysvaikeuksia, keltatautia sekä erilaisia tulehduksia ja kohtauksia. Painoltaan tai esimerkiksi päänympärykseltään he eivät poikenneet muista vauvoista.

Mikä on pienin paha?

Noin joka kymmenes nainen kärsii masennuksesta raskauden aikana. Lääkärit taas määräävät lääkkeitä helposti, sillä masennus itsessään voi vaarantaa raskaana olevan naisen ja sitä kautta myös vauvan terveyden.

Tutkijoiden mukaan vielä tarvitaan lisätutkimusta, jotta saadaan selville vaarallisimmat ja vaarattomimmat lääkkeet.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat