Masan telakkaduunarit käärmeissään

Kvaerner Masa-Yardsin Helsingin telakan työntekijöiden mielestä yrityksen taloudellinen menestys ei näy sen henkilöstöpolitiikassa.

Lomautusten määrän uskotaan kasvavan nykyisestä yli 60 työntekijästä, erityisesti lisääntyvien ulkomaisten alihankkijoiden vuoksi.

Helsingin telakan pääluottamusmiehen Veli Matti Markkisen mukaan telakalla työskentelevien lähes 700 alihankkijan työntekijän määrä kasvaa samalla kun helmi- ja maaliskuun aikana 40 suomalaista työntekijää on saanut lomautusilmoituksen.
-Alihankintojen ketjuttaminen on tuonut myös mukanaan ongelmia, joita telakan luottamusmiehet ja liittojen toimitsijat joutuvat selvittämään lähes päivittäin, Markkinen sanoo.

Markkisen mielestä ongelmallisimpia ovat ulkomaiset alihankintayritykset, joiden työntekijöillä verot ym. maksut jäävät useimmiten heidän itsensä hoidettavaksi.

Kvaerner Masa-Yardsin Helsingin telakan kolmisen viikkoa sitten solmiman kuuden miljardin markan tilaussopimuksen on arvioitu turvaavan telakan työllisyyden vuoteen 2002 saakka.

Alihankkijat tekevät Kvaerner Masa-Yardsilla nykyisin noin puolet alusten arvosta. Yrityksen johdon mukaan sama suuntaus säilyy ja vahvistuu myös uusien tilausten kohdalla.

Viime syksynä Masa-Yardsin Turun telakalla noin 2000 työntekijää oli lakossa alihankintatöitä koskevien kiistojen vuoksi. Kiista alkoi, kun Masa-Yards myi Turussa alihankkijoille laivojen sähkötyöt ja siivouksen. Järjestelyt koskivat 180 sähkömiestä ja 20 siivoojaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat