Mainos

Mars-mönkijä laukaistiin avaruuteen

Yhdysvallat on laukaissut avaruuteen uuden Mars-mönkijän. Henkilöauton kokoinen mönkijä laskeutuu Galen kraatteriin lähelle Marsin päiväntasaajaa elokuussa, jos lento sujuu suunnitellusti.

Mönkijän tarkoituksena on tutkia, ovatko Marsin olosuhteet olleet joskus otolliset elämälle.

— Galen kraatteri on erityisen mielenkiintoinen paikka, koska alueella on saattanut olla vettä. Siellä on siis ollut ehkä elämääkin, kertoi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tutkimusjohtaja Mary Voytek.

Suurempi kuin edeltäjänsä

Noin 900 kiloa painava Curiosity-mönkijä on monimutkaisempi ja suurempi kuin edeltäjänsä Spirit- ja Opportunity-mönkijät, jotka laskeutuivat Marsiin vuonna 2004. Spirit hyytyi viime vuonna, mutta Opportunity toimii edelleen.

Curiosity on myös monipuolisempi kuin Phoenix-luotain, joka löysi vuonna 2008 merkkejä Marsissa olleesta vedestä.

Tutkimuslaitteita Curiosityssa on noin 80 kiloa. Mönkijä analysoi esimerkiksi kiviä lasertekniikalla. Kivet sisältävät tietoa Marsin kaasukehässä tapahtuneista muutoksista. Ne kertovat myös siitä, onko planeetalla ollut muinoin nestemäistä vettä.

Suomen Ilmatieteen laitos on toimittanut luotaimeen instrumentteja, joilla mitataan planeetan kaasukehän painetta ja kosteutta.

Mönkijässä pitäisi riittää virtaa ainakin yhdeksi Marsin vuodeksi eli lähes 690 Maan päiväksi. Se on varustettu aurinkopaneelien sijasta plutoniumilla.

Eurooppa haluaa oman mönkijän

Curiositysta otetaan mallia Euroopan avaruusjärjestössä Esassa, joka suunnittelee Nasan kanssa yhteisten mönkijöiden lähettämistä Marsiin vuonna 2018. Marsista on tarkoitus tuoda näytteitä myös Maahan, jotta niitä voidaan tutkia entistä tarkemmin laboratoriossa.

Miehitettyä lentoa Marsiin toivotaan 20-30 vuoden kuluessa. Venäjällä päättyi juuri Mars-lentoa jäljitellyt harjoitus, jossa kuusihenkinen miehistö vietti eristyksissä puolitoista vuotta.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.