Mars-luotaimen matka alkoi

Luotaimessa on mukana myös suomalaista tekniikkaa. Avaruussukkula Endeavour yritetään puolestaan saada avaruuteen keskiviikkona.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Mars-luotain Phoenix on tänään aloittanut matkansa kohti punaista planeettaa. Luotain laukaistiin Floridan Cape Canaveralista aamun tunteina Delta II -kantoraketin kyydissä.

Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Phoenix on perillä Marsissa, 680 miljoonan kilometrin päässä, ensi vuoden toukokuun 25. päivänä.

- Olemme tehneet töitä tämän eteen neljä vuotta, joten olemme tietenkin erittäin innoissamme, kertoi Phoenix-projektin vetäjä Barry Goldstein.

Phoenixin piti alun perin ampaista taivaalle jo eilen, mutta alkuviikon huonot sääolot viivästyttivät kantoraketin tankkausta, ja sen seurauksena lähtöä piti lykätä vuorokaudella.

Suomalainen painemittauslaite mukana

Luotaimen mukana on myös suomalaista tekniikkaa. Ilmatieteen laitos on toimittanut siihen instrumentin, jonka tehtävänä on mitata Marsin kaasukehän painetta. Painemittauslaite on painoltaan vain 26 grammaa, eikä vastaavia tehdä Ilmatieteen laitoksen mukaan missään muualla maailmassa.

Vastaavia laitteita on aiemmin ollut mukana kolmessa Mars-luotaimessa, joista yksikään ei selvinnyt ehjänä määränpäähänsä.

- Mukana oleva laite on vuosien kehitystyön tulos, joten luotaimen onnistunut laukaisu on erittäin hyvä uutinen, kertoi Ilmatieteen laitoksen vanhempi tutkija Jouni Polkko.

Phoenixin päätehtävänä Marsissa on selvittää, onko planeetan napa-alueella ollut riittävästi virtaavaa vettä elämän ylläpitämiseen. Luotaimessa on runsaat kaksi metriä pitkä robottikäsivarsi, joka pystyy tunkeutumaan planeetan pinnan läpi etsimään merkkejä jäästä ja hakemaan maaperänäytteitä.

Näytteiden tutkimista varten Phoenix on varustettu kahdella laitteella, jotka etsivät vesi- ja hiilipohjaisia yhdisteitä sekä selvittävät maaperän koostumusta. Luotain ei pysty liikkumaan itsenäisesti, vaan se jää niille sijoilleen laskeutumispaikalleen.

Avaruussukkulan lähtö viivästyy

Avaruussukkula Endeavourin lähtöä on lykätty. Nasan mukaan sukkulan lähtöä lykättiin vuorokaudella. Sukkula on nyt tarkoitus laukaista kohti kansainvälistä avaruusasemaa myöhään keskiviikkona Suomen aikaa.

Asiantuntijat ovat korjanneet vuodon sukkulan ohjaamossa. Lykkäyksellä asiantuntijoille annetaan aikaa tehdä rutiinitarkastukset loppuun. Endeavourin mukana matkustaa seitsemän astronauttia.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat