Mainos

"Mars-lennon" vapaaehtoiset pääsivät ulos kapselista

Ainutlaatuinen avaruuskoe on päättynyt Moskovassa.

Kuusi vapaaehtoista astui ulos kapselista, jossa he viettivät puolitoista vuotta. Tarkoituksena oli selvittää, kuinka ihminen selviytyy matkasta Mars-planeetalle.

Ryhmän jäsenet kertoivat medialle voivansa hyvin. Tulevien päivien aikana heille tehdään vielä perinpohjainen terveystarkastus.

– Ohjelma on toteutettu, kaikki miehistön jäsenet voivat hyvin. Olemme valmiita jatkotutkimuksiin, simulaatiolennon komentaja Aleksei Sitjov kertoi.

– On ollut kunnia osallistua ohjelmaan. Toivon, että tämä koe auttaa ihmiskuntaa vielä saavuttamaan unelmansa punaisella planeetalla, sanoi italialainen Diego Urbina.

Miehistöön kuuluneet kolme venäläistä, yksi italialainen, ranskalainen ja kiinalainen suljettiin kapseliin viime vuoden kesäkuussa. Venäjän biolääketieteellisen instituutin IBMP:n tiloissa sijainneessa kapselissa heidän olonsa pyrittiin saamaan mahdollisimman samanlaisiksi kuin oikealla Mars-retkikunnalla.

Koe oli Euroopan avaruusjärjestön Esan ja IBMP:n yhteishanke. Venäjä haaveilee miehitetystä lennosta Marsiin 20-30 vuoden kuluessa.

(MTV3 - STT - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.