Marokkolaisagentti varoitti terrori-iskuista

Al-Quaida-järjestöön soluttautunut marokkolainen tiedusteluagentti varoitti Marokkoa ja Yhdysvaltoja syyskuun 11. päivän terrori-iskuista, kertoi marokkolainen lehti.

Salainen agentti Hassan Dabou, 35, kertoi esimiehilleen jo useita viikkoja ennen iskuja, että al-Quaida suunnittelee "suurisuuntaisia toimia New Yorkissa kesällä tai syksyllä 2001", kertoo marokkolainen al-Ittihad al-Ichtiraki -lehti tänään. Lehti viittasi ranskalaiseen Maximale-lehteen, joka aikoo piakkoin julkaista asiasta yksityiskohtaisia tietoja.

Marokon tiedustelupalvelu välitti tiedot edelleen Yhdysvaltoihin. Al-Quaidan johtaja Osama bin Laden oli Daboun mukaan "hyvin pettynyt" World Trade Centeriin vuonna 1993 kohdistetun ensimmäisen terrori-iskun "epäonnistumisesta".

Iskussa oli määrä käyttää kuorma-autoa, jossa oli kuusi tonnia räjähteitä. WTC:n kellarin parkkihallissa helmikuussa 1993 räjähtäneessä pienessä kuorma-autossa oli 500 kiloa räjähteitä. Iskussa kuoli kuusi ihmistä ja haavoittui yli tuhat.

Dabou aloitti uransa asiamiehenä Marokon köyhälistöalueilla. Hän yleni myöhemmin tiedustelupalvelun johtoon ja matkusteli Algeriaan, Iraniin ja Afganistaniin, jossa hänestä tuli al-Quaidan luotettu jäsen.

Al-Qaeda katkaisi yhteytensä Daoudiin, kun tämä oli siirtynyt Yhdysvaltain tiedustelupalvelun palvelukseen. Tämä vaikeutti syyskuun terrori-iskujen estämistä, kertoi ranskalainen tiedusteluvirkamies, jonka nimeä al-Ittihad al-Ichtiraki -lehti ei maininnut.

Daoud elää nyt väärällä nimellä Washingtonin laitamilla.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat