Markus Selin Mannerheim-elokuvasta: Tunnelin päässä valoa

Tuottaja Markus Selin vakuuttaa, että Mannerheim elokuvan kuvausten alkaminen on enää pienestä kiinni.

Mannerheim-elokuvasta positiivisella mielellä oleva Selin kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille, että kuvaukset saadaan käyntiin, kunhan elokuvaan liittyvät paperihommat on tehty.

– Luulimme ensin pärjäävämme ilman valmistumisvakuutusta, mutta vakuutusasiat ovat monimutkaisia.

Valmistumisvakuutuksen tarkoituksena on varmistaa rahoittajille, että elokuva valmistuu. Selinin mukaan sopimukset ovat jo olemassa, mutta vielä ihan lähiaikoina kuvauksia ei päästä aloittamaan.

– Mahdollisimman nopeasti pyrimme tietenkin aloittamaan, jokainen viikko on meiltä pois. En nyt ala arvioimaan aloituspäivää, sillä olen sen niin useasti arvioinut väärin, Selin toteaa.

Mannerheim-elokuvan näyttelijöistä Selin kertoo pitävänsä kiinni pääosan esittäjästä, Mikko Nousiaisesta. Muuten mies ei lähde arvioimaan mahdollisia näyttelijöitä tai niiden vaihdoksia.

– Vasta aloituspäivämäärän myötä tiedetään enemmän näyttelijöistä. Heilläkin ovat omat aikataulut, joten jos joku on esimerkiksi ottanut osan teatterinäytelmästä, ei hän tietenkään pysty osallistumaan samaan aikaan kuvauksiin. Elokuvan aikataulujen siirtymiset ovat aina kiusallisia näyttelijöille ja kaikille muillekin asianosaisille, Selin toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat