Pikajuoksija Markus Pöyhösen valmentaja Asser Pettinen uskoo Pöyhösen juoksu-uran jatkuvan. Pöyhönen oli joulun alla nilkkaleikkauksessa ja väläytti silloin, että uran jatko olisi vaakalaudalla.
- Leikkaus onnistui mielettömän hyvin. Tela- ja veneluu olivat hinkanneet toisiinsa, ja ne hiottiin erilleen. Ennen leikkausta ennuste oli, että kuusi viikkoa menisi kyynärsauvoilla. Kaveri on jo käynyt vedessä ja kuuden viikon päästä hän jo juoksee, Pettinen kertoi.
- Markus käveli itse ulos leikkauksesta ja pystyi heti varaamaan jalalle. Pääsimme säikähdyksellä, kyllä juoksut jatkuvat, jos vain jalka kestää, Pettinen lupaa.
Pöyhönen on tottunut harjoittelemaan vedessä, sillä hän kärsi uransa alussa kahtena vuonna selän rasitusmurtumista ja joutui tuolloin olemaan pitkiä aikoja juoksematta.
Pöyhönen, 28, sijoittui kesällä 2002 Münchenin EM-kisoissa sadalla metrillä neljänneksi. Tuon kauden jälkeen hänen uransa on ollut erittäin rikkonainen lukuisien vammojen takia.
(MTV3-STT)