Mainos

Markkinat uskovat koronnousuun

Pankkien ja suurten pörssiyhtiöiden enemmistö uskoo, että korot nousevat hieman vuoden loppuun mennessä. Lähes kaikkien MTV:n uutisten kyselyyn vastanneiden rahoitusammatilaisten mielestä tärkein korkoa nostava asia olisi epäonnistunut tulopoliittinen neuvottelukierros. Myös epävarmuus eurovaluutan kohtalosta saattaa heijastua Suomeen ja nostaa korkoja.

Korkojen luisu alaspäin alkoi lokakuussa 1995, kun Suomen Pankki löysäsi rahapolitiikkaansa, jotta kotimarkkinat elpyisivät. Rahan hinnan pankeille määräävä huutokauppakorko on tähän päivään mennessä pudotettu kuudesta kolmeen prosenttiin.

Tällä viikolla markkinakorot ovat laskeneet entisestään sekä kehyksensä alittaneen budjetin että Yhdysvaltain keskuspankin suotuisien viestien takia. Mutta luotetaanko markkinoilla mataliin korkoihin?

MTV3:n uutiset kysyi seitsemän pankin ja neljäntoista suuren pörssiyhtiön rahoitusammattilaisilta, kuinka todennäköisenä he pitävät sitä, että korot Suomessa nousevat vuoden loppuun mennessä. Vain 30 prosenttia ei pitänyt koronnousua kovin todennäköisenä. Yli 70 prosenttia vastanneista uskoi, että koronnousun mahdollisuus on 50/50 tai todennäköisempi.

Jos korot ovat noustakseen, niin syitä voi olla monia. Lähes kaikki astanneet yhtiöt ovat yhtä mieltä siitä, että syksyn tuloneuvotteluilla on oleellinen merkitys korkotasolle. Vajaat 40 prosenttia pelkää, että Suomen Pankki nostaa korkoja, jotta inflaatio pysyy kurissa. Kansainvälistyneessä taloudessa Suomenkin korot riippuvat siitä, millainen Euroopan rahaliitto ensi keväänä syntyy. Myös Yhdysvaltain talous heijastuu meille. Korkopaineet tulevat lisäksi nimenomaan Saksan keskuspankin, Bundesbankin, kautta.

Kuinka suureen koronnousuun markkinoilla nyt uskotaan? Enemmistö arvelee, että korot nousevat vain alle puoli prosenttiyksikköä. Eikä kukaan usko, että korot nousisivat yli yhden prosenttiyksikön.
(MTV3/Matti Toivonen)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.