Mainos

Markkinat eivät rauhoittuneet senaatin roskapankkipäätöksestä

Maailman pörssimarkkinat eivät ole rauhoittuneet, vaikka Yhdysvaltain senaatti omalta osaltaan hyväksyi uuden viilatun roskapankkiratkaisun.

Euroopan pörssien keskeiset indeksit painuivat yleisesti pari prosenttia miinukselle, ja Tokiossa Nikkei-indeksi tipahti melkein kaksi prosenttia kolmen vuoden alimpaan lukemaan.

Tunnelmat synkkenivät illan suussa edelleen, kun Wall Streetillä pörssit avautuivat selvään laskuun. Kello 20:n maissa Suomen aikaa New Yorkin keskeiset osakeindeksit Dow Jones, Nasdaq ja Standard&Poor's olivat kaikki pari kolme prosenttia miinuksella.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen odotetaan äänestävän kriisipaketista aikaisintaan perjantaina.

Sen läpimenoon liittyvän epävarmuuden lisäksi markkinoita huolettavat Yhdysvaltain yhä heikkenevät talousnäkymät. Tällä viikolla julkistetut tilastoluvut ovat antaneet lisää viitteitä, että jenkkitalous on luultuakin heikommassa vedossa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.