Mainos

Markka vai euro - Tuomioja ei vastaa

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja ei vastaa kysymykseen, pitäisikö Suomen liittyä talous- ja rahaliitto Emuun.

Tänään julkaisemassaan kirjasessa Markka vai euro? Tuomioja selvittää hankkeen taustoja ja Suomen Emu-ratkaisuun vaikuttavia tekijöitä. Tuomioja toisti jo aiemmin kertomansa mielipiteen: Maastrichtin sopimukseen kirjattu Emu-aikataulu on hätiköity, ja onnellisinta Euroopan kannalta olisi lykätä koko hanketta. Jos Emun kolmas vaihe kuitenkin toteutuu aikataulun mukaan vuoden 1999 alusta, on Suomen jäsenyyttä harkittava tarkoin.
-Kantani on vielä avoin, Tuomioja sanoi.

Hänen mielestään Emusta ei kuitenkaan tule järjestää Suomessa kansanäänestystä; ratkaisu kuuluu eduskunnalle. Päätös tulisi Tuomiojan mielestä tehdä mahdollisimman lähellä sitä huippukokousta ensi vuoden keväällä, jossa valitaan Emuun menevät EU-maat.
-Ratkaisu on tehtävä silloin kun on tiedossa, ketkä tulevat mukaan ja mikä on Suomen talouden ja työttömyyden tila, Tuomioja huomautti.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.