Marjojen syönti päivittäin parantaa maksan toimintaa

Monipuolisesti eri marjoja sisältävä ruokavalio vaikuttaa suotuisasti maksan aineenvaihduntaan, kertoo tuore tutkimus. Marjojen on havaittu vähentävän maksan rasvoittumista ja joissain määrin muitakin lihavuuteen liittyvien sairauksien riskejä.

Tulos selviää tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten marjojen ja teollisesti valmistettujen marjatuotteiden kykyä ehkäistä lihavuuteen liittyvien sairauksien riskiä.

Tutkimukseen osallistui 61 lievästi ylipainoista naista, jotka jaettiin kahteen erilaiseen ryhmään viideksi kuukaudeksi. Molemmille ryhmille annettiin yleinen ohjeistus terveellisten elämäntapojen noudattamiseksi. Erona ryhmien välillä oli, että toiselle jaettiin marjatuotteita päivittäin nautittaviksi osana normaalia ruokavaliota energian saannin kasvamatta.

Marjatuotteissa käytettiin mustaherukkaa, tyrniä, puolukkaa ja mustikkaa. Päivittäinen marja-annos oli 163 grammaa.

Marjojen syönti kannatti

Maksan rasvoittumisastetta kuvaavan ALAT-arvon havaittiin tutkimuksen aikana laskeneen marjatuotteita nauttineessa ryhmässä 23 prosenttia. Toisessa ryhmässä ei havaittu muutosta maksa-arvoissa. Marjaryhmässä havaittiin lievästi suotuisia muutoksia myös muissa mitatuissa arvoissa, kuten verenpaineessa.

ALAT-arvon selkeää laskua voidaan pitää maksan terveyden ja toiminnan kannalta merkittävänä. Koska kyseessä on kuitenkin suhteellisen pienestä aineistosta saatu tulos, se on hyvä varmistaa tulevissa jatkotutkimuksissa.

Ei-alkoholiperäinen rasvamaksa on länsimaissa huolestuttavalla nopeudella yleistyvä, lihavuuteen liittyvä elintasosairaus, joka liittyy metabolisen oireyhtymän riskiin.

Tutkimuksen toteuttivat yhteistyössä Turun yliopiston biokemian ja elintarvikekemian laitos, Turun yliopiston kliininen laitos, Turun ammattikorkeakoulu sekä seitsemän kotimaista elintarvikealan yritystä.

Tutkimushankkeen ensimmäisen osakokeen tulokset on julkaistu lehdessä European Journal of Clinical Nutrition. Kolmivuotinen hanke on pääosin Tekesin rahoittama.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat