Marjatta Tapiola ja Lasse Naukkarinen saivat valtionpalkinnot

Myös arkkitehti Pekka Helinille ja valokuvaaja Arno Rafael Minkkiselle myönnettiin 15 000 euron arvoinen valtionpalkinto.

Elokuvaohjaaja Lasse Naukkarinen on saanut elokuvataiteen ja taidemaalari Marjatta Tapiola kuvataiteen valtionpalkinnon. Lisäksi ylijohtaja Riitta Kaivosoja on luovuttanut rakennustaiteen valtionpalkinnon arkkitehti Pekka Helinille ja valokuvataiteen valtionpalkinnon valokuvaaja Arno Rafael Minkkiselle. Valtionpalkinto on 15 000 euroa.

Lasse Naukkarinen on tehnyt poikkeuksellisen pitkän uran erityisesti dokumenttielokuvan parissa. Hän on vuodesta 1970 lähtien ohjannut yli 30 dokumentti- ja fiktioelokuvaa. Perustelujen mukaan Naukkarinen on hyvin monipuolinen dokumentaristi, jonka töissä vuorottelevat sekä pieni ja yksityinen että yhteiskunnallinen puoli.

Marjatta Tapiola teki läpimurtonsa 1980-luvun rohkeilla maalauksillaan. Valtion kuvataidetoimikunnan perustelujen mukaan hän hallitsee käyttämänsä perinteisen temperamaalaustekniikan hyvin ja sommittelee teoksensa varmalla kädellä. Tapiolan teoksia on muun muassa Ateneumin, Amos Andersonin, Helsingin kaupungin ja Sara Hilde'nin taidemuseoiden kokoelmissa.

Pekka Helin kuuluu Suomen eturivin arkkitehteihin. Hän on suunnitellut muiden muassa Sellon musiikkikeskuksen Espoossa, Nokian päärakennuksen ja Eduskuntatalon laajennuksen. Työn alla ovat muun muassa asuinkerrostalot Eiran rantaan ja kaupunkisuunnitelma Turun Kakolan entiselle vankila-alueelle. Pekka Helin on tunnettu myös kansainvälisesti.

Arno Rafael Minkkinen on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia valokuvaajia. Hänen laaja näyttelynsä kiertää parhaillaankin maailmalla. Minkkinen on työskennellyt suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa, mutta hänen tärkeintä kuvastoaan oman alastoman vartalonsa ohessa on kuitenkin Suomi ja sen kalevalainen luonto. Minkkinen on kansainvälisesti tunnettu myös opettajana, ja Suomessakin hän on opettanut muun muassa Taideteollisessa korkeakoulussa ja Lahden muotoiluinstituutissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat