Mainos

Marjanpoimijoiden tukalaan tilanteeseen puututaan Ruotsissa

Ruotsissa otetaan käyttöön uudet, tiukemmat määräykset ulkomaisten marjanpoimijoiden oikeusturvan parantamiseksi.

Ruotsin siirtolaisuusviraston tänään antamien ohjeiden mukaan jatkossa edellytetään muun muassa, että poimijoita vuokraavan ulkomaisen välitysfirman täytyy olla myös Ruotsin yritysrekisterissä ja maksaa marjanpoiminnasta saamistaan tuloista yritysveroa Ruotsiin.

Työvoiman välittämisen ehtona on myös, että vuokrausfirman täytyy voida sitovasti osoittaa, että poimijoille on maksettu aikaisemmilta vuosilta sovitut palkat ja muut korvaukset - myös silloin kun sato on ollut kehno. Samoin Ruotsin viranomaiset vaativat jatkossa ulkomaisilta työvoiman vuokraajilta taloudelliset vakuudet - esimerkiksi ruotsalaiseen pankkiin tallennetun takuusumman - siitä että rahat riittävät palkkoihin ja poimijoiden kotimatkoihin ja että ne maksetaan poimijoille kaikissa olosuhteissa.

Uudet määräykset edellyttävät, että marjanpoimijoiden lainmukainen kirjallinen työsopimus on esitettävä Ruotsin siirtolaisuus- ja veroviranomaisille. Myös Ruotsin palkansaajajärjestöillä on oikeus tarkistaa, että sovitut työehdot ovat Ruotsin lakien ja vallitsevan sopimustason mukaiset.

Lisäksi poimijoita täytyy valistaa Ruotsin jokamiehenoikeudesta ja maan liikennesäännöistä.

Velanperijät tunkeutuvat kotiin uhkailemaan

Ruotsissa on aiempina vuosina paljastunut tilanteita, joissa poimijat on jätetty erämaiden joukkomajoituksiin rahattomina, ilman paluulippua. Viime syksynä näin kävi parin kuukauden työjakson jälkeen muun muassa kymmenille poimijoille Thaimaasta ja Bangladeshista.

Ruotsin media on myös käynyt paikan päällä Vietnamissa tapaamassa viime syksynä Taalainmaalla raataneita poimijoita, joilta vietnamilainen työnvälitysfirma on perinyt saataviaan usuttamalla rahattomina palanneiden kimppuun väkivaltaisia velkojen perijöitä. Monet marjanpoimijoista olivat lainanneet jopa 4 000-5 000 euroa matkaan päästäkseen, mutta palkkiot jäivät huonon marjasadon takia saamatta.

Yksi Radion Ekotoimituksen haastattelemista naisista kertoo, että velanperijät olivat tunkeutuneet hänen kotiinsa, hakanneet hänet, uhanneet viedä perheen tyttären bordelliin ja asettaneet ruumisarkun kodin oven eteen muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu, jos velka jää maksamatta.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.