Marillionin proge itketti yleisöä Ruotsissa

Englantilainen progebändi Marillion soittaa tunnelmallista musiikkia, joka sai Ruotsin Sweden Rockissa jopa raavaat miehet itkemään.

- Musiikki on niin sielukasta, etten voi olla liikuttumatta kyyneliin, Ruotsin lapista Sweden Rockiin matkustanut herra kuvaili tuntojaan.

Marillion soitti Sweden Rockissa sään vaihdellessa auringosta sadekuuroihin. Taivaan vaihtelu tummasta valoisaksi ei kuitenkaan latistanut keikan tunnelmaa vaan päin vastoin tiivisti sitä.

Laulaja Steve Hogarth, rumpali Ian Mosley, basisti Pete Trewavas, kosketinsoittaja Mark Kelly ja kitaristi Steve Rothery kertoivat, että esiityminen Sweden Rockissa oli yksi bändin historian parhaita festarikeikkoja.

Marillionin ystävät ja fanit ovat jo vuosien ajan muodostaneet internetissä toimivan tiiviin yhteisön. Bändi kertoo, että Marillion-yhteisön jäseniä löytyy eri puolilta maailmaa. Yhteisön järjestämissä viikonlopuissa ja tapaamisissa eri-ikäiset ja -maalaiset ihmiset kokoontuvat Marillionin musiikin yhdistäminä. Viimeksi kyseisiä tapahtumia on järjestetty maalis-huhtikuussa Hollannissa ja Kanadassa.

Katso bändin haastattelu kokonaisuudessaan (englanniksi):

Lue myös:

    Uusimmat