Marco Bjurström: Teatteri menee uutistyön ohi

Rent-musikaali vie Marco Bjurströmin ajan.

Marco Bjurström on mukana monessa projektissa. Eniten viime kuukausina huomiota on saanut miehen siirtyminen Nelosen uutisankkuriksi. Bjurström kertoo, että hänelle itselleen teatteri on tärkein.

– Lokakuun 17. päivä tulee Rent-musikaali ensi-iltaan. Se on suuri projekti ja oma tuotantoni. Teatteria en tule hylkäämään uutistyön takia.

Miten monitoimimies pystyy jakamaan aikansa useiden projektien kesken?

– Teatterin tekeminen on kokonaisvaltaisinta. Nyt teen pelkästään sitä ja olen uutisista pois Rentin ensi-iltaan asti, Bjurström kertoo MTV3.fille Nelosen uutisten tiedotustilaisuudessa.

Uutislähetykset Bjurström aloittaa joulukuun alussa.

– Uutisissa olen kolmena päivänä viikossa. Onneksi viikossa on seitsemän päivää, niin jää hyvin aikaa muullekin. Aina maanantaisin pidän tanssitunteja, joka on minulle henkireikä.

Bjurström tuli tunnetuksi BumtsiBum!-ohjelmasta, josta muodostui 1990-luvun lopulla iso ilmiö. Kaipaako hän enää niitä aikoja?

– Se oli maailman hienoin ohjelma ja tehtiin paljon hienoja juttuja. Minulla on tietynlainen ikävä sitä kohtaan, mutta sitä valtavaa pyöritystä en enää kaipaa, vaikka ei siitä mitään ahdistusta jäänyt, Bjurström muistelee.

(MTV3–KALLE VÄISTÖ)

Lue myös:

    Uusimmat