Maon Kiinassa oli kohtalokasta syntyä "väärään" perheeseen

Kirjan kansi on kaunis. Lukijaa katsoo suloinen kiinalaistyttö punaisessa silkkipuserossa. Ja kirjan nimikin on runollinen: Kuin höyhen myrskytuulessa (Gummerus). Mutta. Teoksen sisältö ei ole mitenkään suloista.

Kirja kertoo Emily Wu -nimisen tytön selviytymistarinan Kiinan kulttuurivallankumouksen kouristuksissa 1960-1970-luvuilla. Kirja on osoitus lapsen uskomattomasta kyvystä selviytyä fyysisesti ja varsinkin psyykkisesti painajaismaisissa oloissa.

-Selvisin hengissä Kiinan vallankumouksen kaaoksesta. Miljoonat eivät selvinneet. Monet heistä, jotka eivät selvinneet, olivat lapsia. Ja monet noista lapsista olivat minun ystäviäni. Me kaikki olimme viattomia ja huomaamattomia pimeän ja tolkuttoman aikakauden uhreja, Emily Wu kirjoittaa kirjan esipuheessa.

Näiden lasten "rikos" oli syntyä väärään, niin sanottuun mustaan perheeseen. Heidän vanhempansa laskettiin luokkavihollisiksi, joiksi katsottiin esimerkiksi intellektuellit. Emilyn isä oli englannin kielen professori ja tunnettu akateemikko, joka oli kaiken lisäksi opiskellut Yhdysvalloissa.

Maaseudulle oppimaan talonpojilta

Emily Wu syntyi vuonna 1958, hieman ennen suuren nälänhädän (niin sanottu suuri harppaus) puhkeamista. Kulttuurivallankumouksen puhjettua vuonna 1966 tyttö oli kahdeksanvuotias.

"Me kuulimme räjähdyksiä ja tuliaseiden rätinää yötä päivää. Kun vankeja otettiin tai suoritettiin pidätyksiä, sitä seurasi välittömästi julkisia teloituksia. Poikia ja tyttöjä hirtettiin puihin tai rakennuksiin, ja heidän kaulaansa ripustettiin kyltti, joka kertoi heidän rikkomuksistaan", Emily kertoo tapahtumista itäkiinalaisessa Hefein kaupungissa vuonna 1967.

Kulttuurivallankumous merkitsi täydellistä kadun anarkiaa. Valtiaina toimivat sadismin ja fanatismin sokaisemat punakaartilaisryhmät, joiden johdossa olivat pääasiassa yliopistojen ja lukioiden opiskelijat.

"Joka iltapäivä matkalla koulusta kotiin näin punakaartilaisten kuljettavan miehiä ja naisia jonossa kuin karjaa. Punakaartilaiset sättivät uhrejaan, hakkasivat heitä, löivät heidät maahan polvilleen ja pakottivat lausumaan puheenjohtaja Maon ajatuksia tai tunnustamaan rikoksiaan."

Myös Emilyn perhe sai tuta nuorten sokean hurmoksellisuuden. Perhe hajotettiin ja sen jäsenet karkotettiin maaseudulle "ottamaan oppia" talonpojilta.

Kuin tiikeri häkissä

Emily Wulle selvisi pian, että syrjäisissä karkotuspaikoissa valta oli hyvin usein luku- ja kirjoitustaidottomilla miehillä. Näillä puoluetta nuoleskelevilla pikkujohtajilla ei ollut mitään estoja asemansa hyödyntämisessä. Tämän saivat kokea muun muassa seksuaalisesti hyväksikäytetyt tytöt ja nuoret naiset.

Ennen aikuisikää Emily ehti nähdä monen ystävänsä kuolevan sairauksiin tai oman käden kautta.

Hän vertasi tilannettaan kyläläisten vangitseman tiikerin kohtaloon:

"Minun ja kaikkien muidenkin koulutettujen nuorten olot olivat yhtä toivottomat kuin tuon tiikerin. Meilläkin oli villi mielenlaatu ja villejä toiveita, ja me kaipasimme ennen kaikkea muunlaista kohtaloa."

(MTV3-STT)