Mäntsälän ampujaksi epäillylle syyte kahdesta murhasta

Orimattilan käräjäoikeudessa on luettu murhasyytteet miehelle, jonka epäillään ampuneen kaksi miestä ravintolan edustalla Mäntsälässä Tapaninpäivän yönä. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.

Syyttäjän mukaan teko oli vakaasti harkittu, mistä kertoo esimerkiksi haulikon kotoa hakeminen ja uhrien väijyminen tekopaikalla. Surmansa saivat 22- ja 27-vuotiaat mäntsäläläismiehet. Miestä syytetään kahden murhan lisäksi muun muassa vaaran aiheuttamisesta, laittomista uhkauksista ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Syyttäjä Kari Salosen mukaan ampuja aiheutti lukuisille ihmisille vakavan hengenvaaran ammuskellessaan yleisellä paikalla ravintolan uloskäynnin luona. Mies osoitteli aseella myös poliiseja, jolloin häntä jouduttiin ampumaan kahdesti jalkaan.

Murhista epäilty on myöntänyt kuulusteluissa ampuneensa vuosina 1975 ja 1980 syntyneet miehet, mutta hänen motiivinsa on jäänyt hämäräksi. Ampumista edelsi ilmeisesti ravintolassa käyty riita.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat