Mansikan poiminta-aika jää lyhyeksi

Mansikan pääsadon poiminta-aika jää tänä vuonna keskimääräistä lyhyemmäksi Suonenjoen seudulla. Suurin osa sadosta kerätään viljelmiltä tällä ja ensi viikolla. -Poimintasesongista tuli lyhyempi, koska kasvukausi oli helteinen. Viilentyneet yöt tosin jatkavat jonkin verran kasvuaikaa, kertoo toiminnanjohtaja Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä.

Voutilaisen mukaan mansikan laatu on tänä kesänä erittäin hyvä viilentyneiden öiden ja viime päivien tuulten ansiosta. Tuuli kuivatti sopivasti sateiden ryöpyttämiä kasvustoja, joten liiallinen kosteus haihtui sopivaan aikaan pelloilta. Pitkäaikainen helle ei myöskään ole hyväksi mansikalle kasvuvaiheessa. Voutilainen arvioi, että Suonenjoen seudulta poimitaan tänä suvena 1,8 miljoonaa kiloa mansikkaa. Koko maan mansikkasadosta se on noin 15 prosenttia.

Poimijapulaa Suonenjoen viljelmillä ei enää ole. Mansikkapelloilla uurastaa kolmisentuhatta kerääjää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat