Männistö peruu eronpyyntönsä: "Todella vaikea päätös"

Männistö perui erohakemuksensa 2:03

Kansanedustaja Lasse Männistö (kok.) on päättänyt vetää pois eroanomuksensa eduskunnalle.

Männistön mukaan päätöksen takana on asiasta noussut kohu, joka vei pohjan hoitaa Helsingin apulaiskaupunginjohtajan virkaa.

– Olen päätynyt siihen, että vedän pois eropyyntöni ja jatkan työtäni kansanedustajana. Koen, että eropyyntöni ympärillä käyty vilkas keskustelu on käytännössä vienyt edellytykseni hoitaa Helsingin apulaiskaupunginjohtajan tehtäviä sellaisella tavalla, mitä tämä äärettömän tärkeä tehtävä olisi edellyttänyt, Männistö toteaa tiedotteessaan.  

Männistön mielestä eduskunnan ratkaisulla ei olisi ollut enää väliä.

Männistön mukaan päätös oli todella vaikea, koska hän oli äärimmäisen innostunut uudesta työhaasteesta. Hän kertoo keskustelleensa asiasta pääministerin ja kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin kanssa.

– Olen tottakai pettynyt. Toisaalta pitää olla kypsyyttä ja herkkyyttä aistia tilannetta kokonaisuutena. Kun pöly laskeutuu, jatkan täydellä innolla työtäni kansanedustajana, Männistö sanoo. 

Lasse Männistö tuli valituksi viime kuun lopulla Laura Rädyn viransijaiseksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi, kun tämä nousi sosiaali- ja terveysministeriksi. Jos Männistölle olisi myönnetty ero, hänen tilalleen eduskuntaan olisi noussut puolestaan Räty.

Lue myös:

    Uusimmat