Manninen laukoi Hakan liigakärkeen

Mikko Manninen, kuva: Lauri Ouvinen
Mikko Manninen, kuva: Lauri OuvinenMTV3
Julkaistu 16.05.2007 21:16

Valeri Popovitsin poissaolo ei tunnu hyydyttävän Hakaa jalkapalloliigassa. Valkeakoskelaiset ottivat jo kolmannen voittonsa ilman Popovitsia, kun VPS kaatui Tehtaan kentällä 1-0. Ottelun ainoasta osumasta vastasi Mikko Manninen, kun peli oli ehtinyt vanheta 20. minuuttia. Voittonsa ansiosta Haka nousi 12 pisteeseen ja liigan kärkeen.

Polvivaivaisen Popovitsin ohella Hakan avauskokoonpanosta uupui myös nilkkavammasta kärsinyt Jarkko Okkonen. Kaksikko oli Hakalta sivussa jo edelliskierroksen IFK Mariehamn-ottelusta, joten muille pelaajille askelmerkit olivat jo siinä mielessä tuttuja.

Hakan maali syntyi Janne Mahlakaarron hyvän oivalluksen seurauksena. Mahlakaarto syötti Mannisen vapaaksi, eikä tällä ollut ongelmia ohittaa Henri Sillanpäätä.

VPS:n urakka vaikeutui entisestään viisi minuuttia ennen taukovihellystä, kun Mikko-Ville Hyyhönen otti toisen keltaisen korttinsa ja joutui ajetuksi ulos kentältä. Molemmilla kerroilla Hyyhösen rikkeen kohteena oli Mahlakaarto.

Alivoimasta ja vastatuulesta huolimatta VPS pystyi hallitsemaan ottelun toista puoliaikaa. Etenkin sen alussa Haka oli pulassa, mutta Okkosen tulo vaihtopenkiltä puolustuksen johtohahmoksi helpotti valkeakoskelaisten tilannetta.

- Peli ei tänään kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta silti pystyimme puristamaan voiton. Nolla omassa päässä on aina hieno asia, Hakan päävalmentaja Olli Huttunen kiitteli.

VPS:n valmentajaa Jari Pyykölää tappio kismitti, sillä hänen mielestään vähintään tasapeli olisi ollut ansaittu tulos.

- Jotain hallinnastamme kertoo se, että vastustajan maalivahti palkitaan parhaiden joukossa, Pyykölä huomautti.

Haka-VPS 1-0 (1-0)

20. Mikko Manninen (Janne Mahlakaarto) 1-0.

Erotuomari: Vesa Hätilä.

Yleisöä: 1622.

Haka: Alexander Dovbnya, Juuso Kangaskorpi, Pietari Holopainen (v), Janne Mahlakaarto (60. Jarkko Okkonen), Cheyne Fowler, Sebastian Strandvall, Jani Kauppila, Mikko Manninen (88. Erno Rosenberg), Kalle Parviainen, Toni Lehtinen (85. Jarno Mattila), Mikko Innanen.

VPS: Henri Sillanpää (v), Mikko-Ville Hyyhönen (v, 41. kp), Ville Koskimaa, Olli-Pekka Itälä, Joonas Ikäläinen, Toni Hahto, Jyri Hietaharju (v), Jyrki Saranpää, Henri Scheweleff (75. Rami Louke), Jens Nygård, Tero Taipale.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

VPS