Manne-tv:n nimi muuttuu

Romanifoorumin tavoitteena edelleen ohjelman hyllyttäminen. Ylen mukaan ohjelman tarkoitus on purkaa valtaväestön ennakkoluuloja huumorin keinoin.

Yleisradio muuttaa kohun nostattaneen Manne-tv:n nimen. Asiasta päätettiin tänään, kun Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner tapasi Romanifoorumin edustajia.

- Ylelle tuli suurena yllätyksenä se, kuinka halventavaksi manne-nimitys romaniväestön keskuudessa koetaan. Nimen muuttaminen on hyvä ratkaisu, Jungner sanoo.

Suomen Romanifoorumin puheenjohtaja Miranda Vuolasranta on kuitenkin toista mieltä. Hänestä tapaaminen oli positiivinen keskustelunavaus, mutta pelkkä nimenmuutos ei tyydytä Romanifoorumia.

- Meidän tavoitteemme on, että ohjelma hyllytetään, toteaa Vuolasranta.

Vuolasrannan mukaan tapaamisessa sivuttiin myös ohjelman sisältöä. Romanifoorumia huolestuttavat esimerkiksi romaneja koskevat kielteiset stereotypiat, jotka ovat toistuneet jaksosta toiseen. Vuolasrannan mukaan romanit esimerkiksi leimataan laittoman viinan kauppaajiksi.

- Meidän kantamme on että tämä on paitsi lainvastaista, myös moraalisesti arveluttavaa,

"Ohjelma purkaa ennakkoluuloja"

Manne tv:n sisällöstä vastaa ohjelman tuotantotiimi.

- Yle on ollut pyrkimyksissään vilpitön, mutta toteutuksesta on ollut erimielisyyttä. Ohjelma tulee joka tapauksessa paranemaan, ja parannuksia arvioidaan Ylen ja Romanifoorumin toisessa tapaamisessa heinäkuun lopussa, Jungner kertoo.

Manne-tv:n uudesta nimestä järjestetään kilpailu ohjelman internetsivuilla. Uusi nimi voi tulla käyttöön jo kahden viikon kuluttua.Ohjelmaa ei hyllytetä ja se pyörii normaalisti lauantai- ja sunnuntai-illoissa myös nimikilpailun aikana.

Romanifoorumi on aiemmin vaatinut Yleä hyllyttämään romanien ihmisarvoa alentavaksi ja rasistiseksi kokemansa viihdeohjelman. Yle on vastannut kritiikkiin vakuuttamalla, että ohjelman tarkoitus on huumorin keinoin purkaa valtaväestön ennakkoluuloja.

Kesäohjelmistoon räätälöity Manne-tv päättyy suunnitellusti syksyllä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat