Manilassa ei hätää: "Onhan tämä jo 16. taifuuni"

Filippiineillä riehuva taifuuni ei juuri tunnu pääkaupunki Manilan asukkaiden arjessa. Suomen suurlähetystön mukaan Manilassa on ainakin toistaiseksi säästytty laajoilta tuhoilta.

Myrsky ehti aiheuttaa Luzonin saaren luoteisosassa muun muassa tulvia. Useiden ihmisten kerrotaan kadonneen, ja ainakin seitsemän ihmistä on saanut surmansa. Rajuilma katkaisi aamulla lähes kaikki tiet pääkaupunkiin.

– Manilassa tilanne ei eroa suomalaisesta syyssäästä. Vaikka uutiskuvat näyttävät hurjilta, täällä on totuttu taifuuneihin. Onhan tämä jo kuudestoista taifuuni tänä vuonna, kertoo suurlähetystön ensimmäinen lähetyssihteeri Riitta Puukka.

Puukan mukaan Manilassa sähkö- ja puhelinlinjat toimivat, mutta pääkaupungin ulkopuolella tilanne saattaa olla huonompi.

– Jokainen kova myrsky kaataa puita teille. Täällä on sen verran vaatimattomammin rakennettuja taloja esimerkiksi Suomeen verrattuna, että sateet aiheuttavat aina tuhoa.

Suurlähetystöön voi olla yhteydessä, mikäli ei ole tavoittanut Filippiineillä oleskelevia suomalaisia läheisiään.

– Koskaan ei voi olla ylivarovainen. Vaikkei taifuuni kovin hurja olekaan, kannattaa meihin olla yhteydessä, ja teemme voitavamme suomalaisten tavoittamiseksi, Puukka sanoo.

Katso Janne Hopsun juttu (Seitsemän uutiset 27.9.2011)

Lue myös:

    Uusimmat