Manilan kaatopaikkavyöryn uhrien etsintä lopetetaan

Filippiinien pääkaupungissa Manilassa tapahtuneen kaatopaikkaonnettomuuden uhrien etsintä lopetetaan lähipäivinä, maan viranomaiset ilmoittivat tänään. Tähän mennessä kuolleita on löydetty 196.

Manilan jätevyöry

Yli viikon jatkuneissa etsinnöissä on löytynyt kuolleina myös kaksi saksalaista avustustyöntekijää, jotka olivat vierailulla kaatopaikan slummissa onnettomuuspäivänä heinäkuun 10. Tänään ei uusia ruumiita enää löydetty.
-Harkitsemme etsintöjen lopettamista, mutta emme ole päättäneet tarkkaa päivää vielä. Oletamme, että kaikki jätevuoren alle hautautuneet ovat kuolleet, sanoi Filippiinien Punaisen Ristin tiedottaja Tess Usapdin.

Usapdinin mukaan arviot onnettomuudessa kadonneiden määrästä vaihtelevat paljon. Paikalliset asukkaat arvioivat aiemmin, että kadoksissa olisi edelleen ainakin 150 ihmistä.

Punainen Risti jatkaa tapauksen vuoksi kotinsa menettäneen 600 perheen auttamista tarjoamalle näille muun muassa terveyspalveluja. Sadat sotilaat ja etsinnöissä vapaaehtoisesti avustaneet jatkavat työtään, kunnes etsinnät virallisesti ilmoitetaan lopetetuiksi.

Maan historian yksi tuhoisimmista onnettomuuksista tapahtui, kun junan liikkeelle sysäämä, noin 15 metriä korkea jätevuori hautasi alleen slummiasutuksen. Slummin asukkaat, muutama tuhat ihmistä, elivät jätteiden käsittelystä saamillaan tuloilla. Manilassa syntyy päivittäin 10 000 tonnia jätteitä.

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat