Malmin nainen kertoi krp:n tehneen kauppaa Aarniosta

Syyttäjille takaisku Aarnio oikeudenkäynnissä 2:01

Niin sanottu Malmin nainen kertoi krp:n tarjonneen hänelle vaihtoehtoina todistajansuojelua tai huumesyytteitä. Naisen mukaan hänen olisi pitänyt puhua Aarnion päälle välttyäkseen syytteiltä.

Aarnio-jutussa kuullaan tänään 43-vuotiasta naista, joka syytteiden mukaan välitti Jari Aarnion maahan järjestämää hasista eteenpäin. Syytteiden mukaan hän myös järjesti Aarniolle kontaktin Hollannista.

Nimi "Malmin nainen" juontuu siihen, että useat puhelut tynnyrijutun tutkinnan aikana paikantuivat Helsingin Malmille, jossa nainen asui.

– En tiedä mistä on kyse. Syytteet ovat täysin vääriä, tuulesta temmattuja. Se tuomio mitä minulle haetaan on täysin järjetön, nainen sanoi.

– En ole antanut mitään Hollannin kontaktia. Tämä on aivan järjetön väite, että olisin antanut poliiseille jotain kontakteja.

Nainen kertoi tuntevansa Aarnion ja muita huumepoliiseja.

– Olen ollut heihin yhteydessä vaihtelevasti.

Todistajansuojelu

Naisen mukaan hänelle oli tarjottu krp:n taholta poliisitutkinnan aikana täydellistä todistajansuojelua tai vaihtoehtona olisi huumesyytteet.

Krp halusi hänen kertovan Aarniosta.

– Se olisi ollut täydellinen henkilöllisyyden vaihto. Se tarkoittaa että, kun kotoa lähdetään niin sinne ei palata.

Nainen oli ihmetellyt miksi olisi tarvinnut todistajansuojelua.

– En ole kokenut uhkaa. Minulle maalattiin, että uhka tulee Aarniolta. Ihan käsittämätöntä.

– En koe, että tulee mitään uhkaa.

Naisen mukaan eniten uhkaa tulee todistajansuojelua tarjonneelta taholta.

– Krp on se taho, joka voisi minua eniten uhata.

Jos olisit lähtenyt todistajansuojeluun olisitko välttynyt syytteiltä? naisen asianajaja Juha-Pekka Hippi kysyi.

– Kyllä.

Naiselle vaaditaan nyt kahdeksan vuoden vankeustuomiota törkeistä huumausainerikoksista.

Nainen kuvasi krp:n tutkintaa mielivaltaiseksi ja mielipuoliseksi.

"Aarnio ei sumuttanut"

Naisen asianajaja Hippi viittasi Aarnion kertomaan: "Aarnio on kertonut, ettei sinulla ole mitään liittymää tynnyreihin. Mikä näkemyksesi?"

– Sehän on just niin. Ihan oikein kerrottu, nainen vastasi.

Hippi pyysyi naista esittämään näkemyksensä Aarniosta.

– Minulla ei ole ollut mitään epäilystä, etteikö hän ole poliisi ja tee hommia säntillisesti. Hän tekee työt erittäin hyvin verrattuna moniin muihin poliiseihin.

Onko mahdollista, että syyttäjien häikäilemättömäksi kuvaava Aarnio on sumuttanut sinua?

– Tätä on vakuuteltu pitkin matkaa. Että mua on huijattu ja käytetty hyväksi. En voi nähdä missä mua olisi voinut sumuttaa, kun ei ole ollut tekeillä mitään rikosta.

Kuuleminen salissa jatkuu.

Lue myös:

    Uusimmat