Malesian poliisi hajotti mielenosoituksen

Malesian poliisi hajotti maan pääministerin Mahathir Mohamadin eroa vaatineen mielenosoituksen tänään käyttäen kyynelkaasua ja vesitykkejä noin parinsadan mielenosoittajan taltuttamiseen.

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright näpäytti tänään Malesian johtoa tapaamalla erotetun valtiovarainministerin Anwar Ibrahimin puolison Kuala Lumpurissa. Albright kuvasi Anwarin kohtelua "kauhistuttavaksi", kertoi tapaamiseen osallistunut Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamies. Syyskuussa pidätettyä Anwaria syytetään oikeudessa lahjonnasta ja homoseksuaalisista suhteista.

Albright päätti palata Yhdysvaltoihin vielä tänä iltana Irakin kriisin vuoksi, mutta hän ehti silti mahduttaa lyhyeen vierailuunsa tapaamisen Anwarin puolison ja tyttären kanssa. Albrightin mukaan Yhdysvallat pitää Anwaria arvostettuna johtajana, jolle kuuluu vapaa ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton perui Irakin kriisin takia matkansa Aasian ja Tyynenmeren maiden yhteistyöjärjestön Apecin huippukokoukseen, jonka on määrä alkaa Kuala Lumpurissa tiistaina. Clintonin tilalla kokoukseen osallistuu varapresidentti Al Gore.

Samalla kun Apecin ministerit neuvottelivat Kuala Lumpurissa huippukokouksen alla, pääkaupungissa puhkesi useita hallituksen ja Apec-kokouksen vastaisia mielenosoituksia. Iskulauseita huutaneet mielenosoittajat kokoontuivat Kuala Lumpurissa maailman korkeimman pilvenpiirtäjän juurelle mutta hajaantuivat, kun vesitykit ruiskuttivat keltaiseksi värjättyä vettä heidän päälleen. Aiemmin tänään malesialaisten ja ulkomaisten aktivistien joukko kokoontui samaan paikkaan tuomitsemaan sekä Apecin kokouksen että pääministeri Mahathirin.

Sunnuntain neuvotteluissa Apec-ministerit hylkäsivät yritykset saada heti aikaan useita eri sektoreita koskeva vapaakauppasopimus, ja he päättivät siirtää asian Maailman kauppajärjestön (WTO) ratkaistavaksi. Kaupan vapauttamisesta käytiin kiivas keskustelu ministereiden kokouksessa. Japani kieltäytyi edes harkitsemista sitä, että tullit olisi poistettu heti kahdelta Japanille arkaluontoiselta alueelta eli kala- ja metsätaloustuotteilta. Yhdysvallat puolestaan vaati, että myös nämä alueet on otettava mukaan tai koko paketti kaatuu.

Tänään saavutetun kompromissin mukaan koko yhdeksää eri sektoria koskeva vapaakauppapaketti siirretään WTO:lle, ja tarkoituksena on päästä asiasta sopimukseen vuoden 1999 loppuun mennessä.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat