Malediivien presidentinvaalien äänestystulos kumottiin

Malediivien korkein oikeus mitätöi maan viimekuisten presidentinvaalien äänestystuloksen eilen.

Saarivaltion vaaleissa oltiin menossa toiselle kierrokselle, kun kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella riittävää enemmistöä. Oikeus päätti kuitenkin mitätöidä ensimmäisen kierroksen tuloksen kokonaan ja määräsi uuden äänestyksen ensi viikon sunnuntaiksi.

Syyskuun äänestyksessä suurimman eli runsaan 45 prosentin äänisaaliin keräsi ex-presidentti Mohamed Nasheed. Turvallisuusjoukot syrjäyttivät hänet vallasta viime vuonna.

Vuonna 2008 valtaan noussut Nasheed oli maailman matalimman valtion ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti. Hänet tunnetaan ulkomailla ennen kaikkea kampanjastaan ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat