Makuuhuoneeseen kaksi helposti muutettava tunnelmaa

Muutoksen suunnittelu Tomi Kouvola

Kuusikymppinen pariskunta on asunut tässä kodissaan reilut kuusi vuotta. Muuttaessaan kotiinsa kalusteet kannettiin lähinnä sisään ja niille sijoilleen ne olivat jääneet. Noin 14 neliön makuuhuone oli tuntunut koko ajan jotenkin vieraalta, eikä siihen ole jaksettu juuri panostaa.

Pariskunta sai kimmokkeen muutokseen uusiessaan makuuhuoneen kaapistot liukuovikaapistoiksi. Kaapiston materiaaliksi on valittu huurrettu läpinäkymätön lasi ja alumiini. Usein projekteille käykin juuri näin, kun yksi osa uusitaan, alkaa nälkä kasvaa syödessä ja myös lisämuutokset haluttaisiin käynnistää.

Makuuhuoneen lattia on tammea. Tätä hyvin klassista ja rauhallista tyyliä edustaa myös aikoinaan teetetty pehmeä pellavainen sängynpääty ja samasta materiaalista valmistettu helmalakana. Valkoiset ja rakennuttajan maalaamat lasikuituseinät ovat alkaneet askarruttaa asukkaita. Muutosta haluttiin, mutta lasikuidun jälkikäsittely on tuntunut ongelmalliselta.

Samoin tekstiilit kaipaavat päivitystä. Toiveena olisi saada rauhallinen makuutila, johon sopisi hyvin perheen tauluista useampikin. Ripaus ylellisyyttä on myös toivelistalla.

Monet ovat kokeneet lasikuitutapettien uudelleenpinnoittamisen paperitapettia varten hankalaksi. Ennen konsteina ovat olleet lähinnä levytys tai tasoitteiden käyttö, nyt markkinoille on tullut myös lasikuitualustoille tarkoitettu alustapetti, joka liimataan lasikuitutapetin päälle ja tämän jälkeen voidaan suorittaa normaali tapetointi.

Tässä makuuhuoneessa muutos tapahtui tapettien ja tekstiilien avulla. Jos on mahdollisuus valita kaikki huoneen tekstiilit kerralla, saadaan lopputuloksesta paras mahdollinen. Toimme huoneeseen maanläheisiä sävyjä; luunvalkoista, beigeä, ruskeaa ja munakoisoa. Kuviointi haluttiin mielenkiintoiseksi ja näyttäväksi. Samalla kokeiltiin, miten pehmeät kuvioit ja moderni taide sopii yhteen.

Yöpöydät piirrettiin tilaan sopiviksi. Massiivitamminen pöytä on varustettu lasihyllyllä ja päälle siirrettiin työhuoneesta perheellä jo olleet yövalaisimet.

Ihminen kaipaa muutosta. Vaikka koti olisikin kuinka hieno ja suunnitelma mieluinen, voi jonain aamuna herätä siihen, että haluaa silti muutosta. Tähän makuuhuoneeseen teimme kaikki tekstiilit käännettäviksi. Kun on kääntänyt verhot, tikatun päiväpeitteen, tyynyn ja vaihtanut lakanat sekä taulut, on muutos aivan erilainen. Niin, ja säästyy varastointitilaa.

Tuotetietoja:

Tasoitetapetti: Sandudd, leveys 100cm, pituus 25m. ATV Aninkaisten Tapetti ja Väri, Turku 02-338 3000 www.atvturku.fi

Tapetti ja tekstiilit:

tapetti: Osborne&Little, Zaria W5510/09, 74,-/rulla

verhot: Osborne&Little, Adara F5504/04, 74,-/m (kukka) ja Nina Champbell, Trouville NCF3730/04, 120,-/m (raita)

päiväpeite: Osborne&Little, Brigantine F5302/05, 85,-/m (raita) ja Lauritzon, Caleido 2934, 45,-/m (tumma)

pienimmät tyynyt: Lauritzon, Marke 211, 73,-/m

Lauritzon, 09-2727 0314 www.lauritzon.fi

lakanat: Lexington Mansion, alk. 44,- (valkoinen) ja City Pillow, alk. 31,- (raita)

Sisustuksen Koodi, Turku 02-2306 688 www.sisustuksenkoodi.fi

yöpöydät ja taululista on teetetty ko. kohteeseen, yöpöydästä lisätietoja Sisustuksen Koodista

(t.i.l.a. 14.12.2005)

Lue myös:

    Uusimmat