Makedoniassa jännitetään tulitauon pitävyyttä

Makedonian armeija aloitti puoliltaöin 24 tunnin tulitauon. Tulitauko aloitettiin sen jälkeen kun maan hallitus antoi Tetovon alueen albaanikapinallisille aikaa antautua tai vetäytyä tämän päivän kuluessa.

Mikäli uhkavaatimusta ei kunnioiteta, Makedonia uhkaa tuhota albaanisissien asemat ja ajaa terroristit maasta kaikin mahdollisin keinoin. Makedonialaisjoukoille on annettu lupa ampua tulitauon aikana vain puolustautumiseksi.
Albaanisissit eivät kuitenkaan aio noudattaa Makedonian uhkavaatimusta antautumisesta tai alueelta vetäytymisestä. Albaanisissien komentaja on kertonut uutistoimisto Reutersille, että hän uskoo joukkojensa kykenevän taistelemaan Makedonian armeijan tankkeja ja tykistöä vastaan. Komentaja uhkasi myös, että taistelut tullaan käymään Tetovon kaupungin kaduilla, ellei hallitus suostu neuvottelemaan Makedonian albaanien oikeuksista. Makedonian albaanisisseille asettama määräaika umpeutuu ensi yönä.

Yhdysvallat ei lähetä rauhanturvaajia



Yhdysvaltain hallitus ei harkitse rauhanturvaajien lähettämistä Makedoniaan albaanisissien toiminnan vuoksi, kertoivat amerikkalaiset hallituslähteet. Yhdysvaltain puolustus- ja ulkoministeriön edustajat totesivat, että Makedonian Albanian vastaiselle rajalle lähetettiin äskettäin vahvistukseksi kolmisensataa brittiläistä ja norjalaista rauhanturvaajaa. Amerikkalaisia rauhanturvaajia on tällä hetkellä Kosovon puolella rajoittamassa ihmisten ja aseiden luvatonta liikkumista rajan yli.
(STT-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat