Makedonian rauhanprosessi etenee

Sotilasliitto Naton ja Euroopan unionin edustajat sanoivat eilen, että Makedonian poliittisten ryhmittymien johtajat ovat päässeet sopuun parlamentaaristen uudistusten aloittamisesta. Uudistukset ovat elintärkeitä alueen rauhansopimukselle. EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana ja Naton pääsihteeri George Robertson ovat toistuvasti vaatineet, että lainsäätäjien on ratifioitava vähemmistöjen oikeudet turvaavat muutokset, jotta albaanisissien aseistariisunta saadaan vauhtiin.

-Nyt meillä on aikataulu, joka on selkeä. Uskon myös kaikkien poliittisten puolueiden olevan mukana. Ratifiointi saataneen tehtyä tämän kuun loppuun mennessä, Solana uskoi. Robertsonin mukaan Makedonian poliittiset johtajat ovat lopultakin osoittaneet haluavansa pysyvää rauhaa. Robertson sanoi aloitteen olevan nyt hallituksella ja parlamentilla.

Elokuun 31. päivä allekirjoitetussa rauhansopimuksessa sovittiin, että albaanivähemmistön oikeuksia lisätään ja samaan aikaan albaanisissit ryhtyvät luovuttamaan aseitaan Nato-joukoille.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat