Mainos

Makedonian kahakat jatkuvat

Makedonian turvallisuusjoukkojen kanssa kahakoineet aseistautuneet miehet ovat yhdysvaltalaisten rauhanturvaajien mukaan vetäytyneet asemistaan. Ilmeisesti albaanisissien joukoissa taistelleiden miesten nähtiin jättävän aseensa ja univormunsa ja vetäytyvän Kosovon puolelle rajaa.

Vielä ei kuitenkaan ollut tietoa siitä, kuinka paljon miehiä on ylittänyt rajan ja merkitseekö vetäytyminen alueella käytyjen taistelujen loppumista. Aiemmin tänään kansainväliset uutistoimistot kertoivat Makedonian rajan tuntumassa käydyistä taisteluista turvallisuusjoukkojen ja albaanisissien välillä. Tulitaisteluita käytiin ainakin Tanusevcin kylän ulkopuolella. Kosovossa toimivien Kfor-rauhanturvajoukkojen yhdysvaltalaisen edustajan Jim Marshalin mukaan taisteluihin osallistuneita albaanisissejä arveltiin olevan kaikkiaan 70-150. Marshalin mukaan Kosovon rajan yli tulleet sissit etsitään ja pidätetään. -Riisumme heidät aseista ja selvitämme jokaisen tapauksen erikseen, Marshal sanoi.

Tilanne kiristyi

Tilanne Makedonian ja Kosovon rajalla kiristyi eilen sen jälkeen, kun kaksi makedonialaista sotilasta kuoli maamiinan räjähdyksessä ja yksi sala-ampujan uhrina lähellä Tanusevcin kylää. Tanusevcista on vain noin 30 kilometriä Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Makedonia sulki Kosovon-rajansa heti ja pyysi YK:ta perustamaan rajalle puskurivyöhykkeen väkivaltaisuuksien estämiseksi. Maanantaina kahdesta rajanylityspisteestä avattiin toinen, mutta vain maasta poistuville makedonialaisille. Kosovon puolella sijaitsevassa Debeldessä pelätään pakolaisten virtaa rajakylistä. Debeldeen tuli viime viikolla jo satoja albaanipakolaisia Tanusevcin lähistöltä, joka on ollut albaanisissien hallinnassa jo viikkoja. Rajalla kahakoivat albaanisissit eivät ole toistaiseksi esittäneet virallisesti mitään vaatimuksia. Makedonian kaksimiljoonaisesta kansasta neljännes kuuluu albaanivähemmistöön, ja sissit saattavat yrittää taisteluillaan vauhdittaa albaanivähemmistön vaatimuksia laajemmista oikeuksista. Sisseillä uskotaan olevan yhteyksiä myös Serbian vastaisella rajalla taisteleviin albaanijoukkoihin.

Nato apuun

Makedonian armeijan edustajat neuvottelivat läpi yön Naton johtamien Kfor-rauhanturvajoukkojen edustajien kanssa toimista, joilla albaanisissien hyökkäykset on määrä saada loppumaan. Makedonian ulkoministeri Srdjan Kerim ilmoitti eilen, että raja-alue pyritään rauhoittamaan yhteistyössä Kfor-rauhanturvaajien kanssa. Naton pääsihteeri George Robertson lähetti tänään edustajansa Makedoniaan. Poliittisista asioista vastaavan apulaispääsihteerin Daniel Speckhardin oli määrä neuvotella vielä illan aikana Makedonian viranomaisten kanssa tilanteesta. Makedonian presidentti Boris Trajkovski on myös pitänyt hätäkokouksen armeijan sekä useiden Nato-maiden suurlähettiläiden kanssa.
(STT-Reuters-AFP-AP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.